Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2011
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kuka muistaa Greta Ojanperän?

1.7.2011 Juttuvinkki / AT

Heikki Koskela kaipaa taustatietoja Vehkaperällä ja Oikarilla toimineesta Greta Ojanperästä. Virkistäkääpä muistianne!

Heikki Koskelan viesti Alajärveltä.

" Sain luettavakseni erään lyhyen historiikin, jossa sivuttiin minuakin kiinnostavaa asiaa. Jutussa oli kuitenkin asioita, jotka kaipaisivat hieman lisäyksiä

Kysymyksessä on lyhyt maininta opettajasta, joka oli Kyyjärven Vehkaperällä opettajana joskus 1940-luvun alkupuolella. Hänen nimensä on Greta Ojanperä ja oli kotoisin Lapualta.

Saamani tiedon mukaan hän oli pätevöitynyt opettajaksi ollessaan Vehkaperällä opettajana. Mutta toisen tiedon mukaan näin ei olisi ollut asia. Asia kiinnostaa sen vuoksi, että Ojanperä liittyy epäsuorasti minunkin työhistoriaan. Olin näet kahteen otteeseen samassa kylässä opettajana 1950-luvulla.

Arvelen, että löytyy vielä henkilöitä, jotka ovat ehkä tavanneet Greta Ojanperän ja tietävät hänen henkilöhistoriastaan jotain. Toiveeni asetan sekä Vehkaperän että Oikarin kylän asiantuntijoihin. Ojanperä oli näet Oikarin koululla hetken aikaa viransijaisena vakinaisen opettajan synnytysloman ajan."

Toivon yhteydenottoja.

Heikki Koskela
06-5572462 
clovis(ät)japo.fi
Alajärvi