Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2011
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Maaseudun väkeä kuritetaan!

1.7.2011 Kansanedustaja Anne Kalmari

On surullista, että valtionosuuksien 630 miljoonan euron pienennykset kohdistuvat erityisesti samalle porukalle kuin muutkin leikkaukset – maaseudun väelle.

Se tarkoittaa sitä, että Saarijärvenkin kyläkoulut loppuvat ja Kyyjärvellä on entistä vaikeampi säilyttää yläluokkia. Lasten koulumatkat pitenevät. Kun valtio leikkaa pienten jatko-opiskelupaikkojen rahoja, lukioverkko karsiutuu ja ammattikouluverkko harvenee. Näin lapsemme joutuvat muuttamaan jo peruskoulun jälkeen pois kotoa.

Terveydenhuolto keskittyy ja tulee uusien määräysten myötä yhä kalliimmaksi järjestää. Kunnallisveroa on pakko nostaa, kun kuntien lakisääteiset palvelut lisääntyvät ja valtionosuudet pienenevät. Rintamamiesasuntojen ja mummonmökkien kiinteistöveroja pitäisi korottaa. Se kouraisee 687 euron takuueläkkeellä olevia. Samoin kuin palvelujen hakeminen kauempaa, kun bensakin kallistuu.

Palvelut pitäisi järjestää sähköisesti, mutta lupausta nopeiden laajakaistayhteyksien jatkorahoituksesta ei tullut. Selvityksiä sen sijaan piisaa. Markkinatalous ei viestintäyhteyksiä maaseudulle hoida. Kun perustienpidon rahat vähenevät, on ihmisten ilmoille lähteminen entistä vaikeampaa.

Talouden tasapainosta on pidettävä kiinni, mutta näin laajoilta leikkauksilta olisi vältytty, mikäli verotusta olisi punnittu tarkemmin ja kasvusta huolehdittu.  Talous on hyvinvoinnin kivijalka, mutta oikeudenmukaisuudesta eri väestöryhmien ja alueiden välillä on pidettävä kiinni, kun vyötä kiristetään. Tasa-arvovaltuutetun olisi syytä tutkia onko kyse kansanosan syrjinnästä.

Hallitusta voisi kuvata etelän metropolihallitukseksi. Sen ajatusmaailma lähteekin siitä, että kilpailukykymme vuoksi meidät ihmiset ja palvelut on syytä keskittää muutamiin isompiin keskuksiin. Betonipuolueet ajattelevat, ettei heidän äänestäjänsä piittaa maaseudun alasajosta. Toisin on. Kaupungeissa surraan sitä, että mökki- tai mummulapaikkakunnat näivettyvät.

Nykyisen hallitusohjelman valossa näyttää kuitenkin siltä, että puolueista yksin keskusta haluaa tasapuolista kehitystä koko maahan. Ihminen on yhtä arvokas Helsingin Pasilassa kuin Kyyjärven Saunakylällä. Olemme ainoa puolue, jolle koko Suomi on tärkeä. Tätä tosiasiaa ei ole syytä hävetä tai peitellä. Minusta keskusta on juuri siksi ihana puolue, että siellä maaseutu ja kaupunki eivät koskaan ole vastakkain. Tarvitsemme toisiamme.

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana suren, että entinen Suomen maaseudun puolue ei vaivautunut lähtemään kanssamme puolustamaan maaseutua. Kun perussuomalaiset väistivät vastuunsa, sorateiden väki on kärsijänä. Koetetaan yhdessä pelastaa, mitä pelastettavissa on. Toivon, että hallitukseltakin löytyy vielä sydäntä hätähuutoomme vastaamiseksi.

Anne Kalmari, kansanedustaja, kesk.