Kyyjärven verkkolehti | marraskuu 2011
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Tonttuja liikkeellä Paletissa.

28.12.2011 Suvi Kantonen

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, ja Kauppakeskus Paletissa on vieraillut jo ihka oikea pukkikin. Lauantaina on sitten joulumuorin ja tonttujen vuoro piipahtaa tutkimusmatkalla Paletin liikkeissä, joten suunnatkaahan tekin Palettiin.

Kauppakeskus Paletissa on tosiaan jo nähty oikea Joulupukki viime lauantaina. Pukki jakoi tikkareita ja kertoi kuulumisia Korvatunturilta, mutta tulevana lauantaina liikkeellä ovat sitten Joulumuori ja pikkutontut. Koko Paletti on pikkujoulutunnelmissa muutenkin. Kyyjärveläiset järjestöt, yhdistykset, yrittäjät ja yksityiset, sekä koululaiset voivat tulla myymään tuotteitaan Paletin aulaan. Iltapäivällä klo 15 eteenpäin tarjolla on glögiä ja joulutorttuja,sekä paikallinen nuorisobändi Rappio esiintyy klo 15, 16 ja 17. Kauppiaiden hyllyt on täynnä ihastuttavia jouluisia tavaroita,ja kävijöiden kesken arvotaan joulukinkku joka lauantai jouluun asti. Lisäksi kannattaa kysyä  myyyjiltä joulupassikampanjasta, jonka puitteissa arvotaan lahjakortteja. Myyntipaikoista voit tehdä varauksen Suville. Numero löytyy ostosvinkkiosiosta. Tervetuloa läheltä ja kaukaa koko perheen mukavaan paikkaan, Kauppakeskus Palettiin Kyyjärvelle!