Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

 

Wanhat Wehkeet Areenalla kesäteatteria

21. 2.2012 Suvi Kantonen

Karstulassa esitetään tulevana kesänä kirjailija Heikki Luoman kirjoittama näytelmä "Pienet kukkivat kummut".

Wanhat Wehkeet Areenalla puhaltaa uudet tuulet. Aikaisemmin Areenalla nähtiin televisiosarjasta Salkkarien  tuttuja näyttelijöitä, mutta nyt toimintaa varten on perustettu uusi teatteriyhdistys. Kesäteatteri Wanhat Wehkeet nimellä toimiva yhdistys on saanut tunnetun kirjailijan Heikki Luoman innostumaan mukaan, ja kesällä heinäkuun alkupuolella ensi-iltaan on valmisteilla koskettava näytelmä menetyksistä ja sopeutumisesta, jonka tapahtumat sijoittuvat Keski-Suomeen välirauhan kesänä 1940.

Näytelmän ohjaaja on saarijärveläinen Veli-Pekka Halmila. Hän on vuosia ohjannut erilaisia näytelmiä, ja lähti mukaan heti innokkaásti kuultuaan, että Heikki Luoman tekstiä on teatteriin tulossa. Maaliskuun puolessa välissä aletaan harjoitukset, jotka sitten jatkuvat pienemmissä ryhmissä ensin aluksi, ja lopussa ollaan koko 15 hengen näyttelijäporukalla näyttämöllä tiiviisti, että saadaan kaikki asiat loksahtamaan näytelmässä kohdalleen. Paikka on mielestäni erinomainen tälle näytelmälle, samoin Heikki Luoman väkevä teksti kiehtoo kovasti, toteaa Halmila.

Näytelmässä eletään välirauhan kesää. Euroopassa riehuu edelleen suursota, Suomessa evakot ja kantaväestö aloittavat yhteiselämäänsä usein ahtaissakin oloissa. Kaiken menettänyt valkjärveläinen Antti Martikaisen perheenjäsen mittaa menetyksensä suuruutta omista lähtökohdistaan. Ritamäen emäntä puolestaan kokee jääneensä yksin pitämään taloa pystyssä purkaen katkeruuttaan vuoroin itkeviin ja nauraviin evakoihin. Elämän täytyy kuitenkin jatkua, särmien on pakko hioutua, vaikka sopeutuminen ottaakin lujille. Tästä kaikesta kertoo Pienet kukkivat kummut, ihmisläheisesti ja ymmärtäen, lämpimän huumorin pehmentäessä kuvausta, sota-ajan tuttujen laulujen ja musiikin kuvatessa ajan tunnelmia....

Esityksiä on luvassa 20, mukana 2 yöesitystäkin. Kesäteatterin ohjelmasta ja esityksistä saa tietoja lisää Suvi Kantoselta tai Jari Lasoselta.