Kansandokumentaristin ABC-opas

30.1.2012 Kyyjärven Mediamyllärit ry

Oppaan ovat koonneet Esa Sironen, Raimo Salo, Veera Kanala ja Pertti Lähteenmäki.

Opasta täydennetään NopolaNews -Doc 2011 koulutusviikon aikana kuvatulla videomateriaalillla.

Oheinen kansandokumentaristeille tarkoitettu opas on eräs näkemys siitä, kuinka audiovisuaalinen dokumentti voidaan tehdä.

Muitakin tekotapoja ja tyylejä on olemassa, mutta tästä saat muutamia perustietoja, joilla pääset alkuun. Otsikon jälkeen suluissa mainitut henkilöt ovat tämän oppaan kirjoittajia. Oppaassa mainitut kiellot ja rajoitukset perustuvat käytäntöön ja yleiseen lainsäädäntöön, lakipykäliä tarkemmin erittelemättä. Kohtelias käytös, yleinen journalistinen moraali ja terve maalaisjärki on hyvä pitää koko ajan hereillä.

Dokumentin aihe saattaa löytyä mistä vain, mottona: ”tienvarret ovat aiheita ja hyviä tarinoita täynnä”. Idean eli oman näkökulman löytämien eli kehittely yleensä onnistuu vasta kun riittävästi aiheeseen liittyvää haastattelu- ynnä muuta materiaalia on koossa.

Aihe ja idea (Esa Sironen)

Sinulle tärkeästä aiheesta dokumenttia suunnitellessasi on hyödyllistä erottaa aihe ja idea. Alan piireissä tunnetaan sanonta, tätä eroa korostaen, että aiheen saa varastaa, ideaa ei. Aihe voi olla vaikkapa jokin perinteinen työtapa ja sen muutos. Idea alkaa hahmottua, kun tälle aiheelle löytyy opas, taitaja, tietäjä, joka osaa näyttää kyseisin työtavan oikeat otteet, kertoa omakohtaisesti sen ympärille syntyneen työ- ja muun yhteisön ja kuvata sen muuttumisen, hajoamisen tai tuhoutumisen. Lopuksi voidaan mennä hänen kanssaan tutustumaan tilalle tulleeseen uuteen tai jäljelle jääneeseen tyhjään paikkaan.

Aiheena voi olla vaikkapa jokin valokuva, jonka sisältöä ja viestiä esimerkiksi menneisyydestä aletaan tulkita ja purkaa. Dokumentin aihe löytyy todellisesta elämästä, todellisesta maailmasta. Se odottaa siellä löytäjäänsä, joka omalla luovalla näkökulmallaan, ideallaan puhaltaa sen eloon.

Idean kehittely jatkuu dokumentin viimeiseen leikkausvaiheeseen saakka ja usein vielä sen ylikin, kun dokumenttia valmistellaan esitettäväksi yleisölleen. Useinpa idea kirkastuu tekijällekin lopulta vasta pitkälti jälkikäteen. Mutta sehän vain todistaa, että siinä sellainen idea on.

Kaluston valmistelu (Raimo Salo)

Haastatteluun sopivan ja laadukkaan digitaalisen videokameran saa muutamalla sadalla eurolla ja myös digitaalisia äänittimiä löytyy varsin edullisesti, samoin editointiohjelmia. Leikkaamiseen riittää tavallinen tietokone, pöytämalli tai kannettava, kunhan varmistat, että kamerasi on siihen liitettävissä. Lisäksi olisi hyvä olla kuulokkeet, langaton tai langallinen rintamikrofoni ja äänen jälkikäsittelyä varten kohtuulaatuiset erilliset kaiuttimet etenkin jos käytät kannettavaa tietokonetta.

Henkilön valmistelu (Raimo Salo)

Dokumenttia suunniteltaessa on muistettava kolme perusasiaa; mitä tehdään, kenelle ja miten.
Kerro haastateltavalle hyvissä ajoin millainen ohjelma on tekeillä, sen aihe ja mihin/millä tavoin henkilön haastattelua/kuvausta käytetään.
Pyydä myös aina kirjallinen haastattelulupa, alaikäisen tapauksessa luvan antaa huoltaja. Varaa riittävästi aikaa, yleensä hyvän kertojan kanssa noin 2 h.

Musiikin ja äänen käyttö (Raimo Salo/Pertti Lähteenmäki)

Haastattelua tallennettaessa pyritään mahdollisimman puhtaaseen ääniraitaan; vallitsevissa oloissa haastateltavan ääni tulisi saada tallennettua mahdollisimman selkeänä.

Mikäli kamerasi liitännät sen mahdollistavat, on ääni haastattelutilanteessa hyvä taltioida laadukkaalla kameraan liitetyllä langallisella/langattomalla rintamikrofonilla. Rintamikrofonia käyttäen haastateltavan puhe tallentuu selkeämmin akustisesti puutteellisessakin haastattelutilassa, joskin sen kiinnityspaikkaan on syytä kiinnittää huomiota. Pääsääntöisesti mikrofonit ovat ns. kondensaattorimikrofoneja ja poimivat herkästi esim. vaatteiden kahinaa. Edullisissa, sinänsä kylläkin käyttökelpoisissa langallisissa mikrofoneissa myös johto saattaa olla häiriöaltis.

Jos joudut äänen tallentamisessa turvautumaan pelkästään kameran mikrofoneihin, pyri tekemään haastattelu mahdollisimman pienessä tilassa, jossa on mahdollisimman vähän kovia, ääntä heijastavia pintoja.

Mikäli käytät erillistä äänitintä, tallenna ääni myös kameran omalla mikrofonilla, sillä jos ääni tallennetaan vain erillisenä, sen saaminen jälkeenpäin puherytmiin on työlästä. Kameran ääniraitaa hyväksi käyttäen erillisen äänittimen ääniraidan synkronointi on editointiohjelmassa huomattavasti helpompaa.

Tutustu kamerasi äänen tallennusasetuksiin(näytteenottotaajuus/bittisyvyys) ja varmista, että editointiohjelmasi tukee niitä. Ole huolellinen asettaessasi kamerasi äänitystasoa; tee tarvittaessa koenauhoitus. Tarkkaile äänitasoja mahdollisuuksien mukaan tallennuksen aikana joko kuulokkeilla tai kameran äänitasomittareilla tai molemmilla välttääksesi äänen yliohjautumisen.

Mikäli kamerassasi tai äänittimessäsi on äänitystasoa koskevaa automatiikkaa, tutustu sen toimintaan. Muista, että tallennettaessa säröytynyttä ääntä ei voi korjata editointivaiheessa.

Älä käytä tallennusvaiheessa ulkoisia virtalähteitä kamerassasi tai mikrofonijärjestelmässäsi; ne aiheuttavat usein häiriöitä ääniraidalle, joka haastattelun kannalta on kuitenkin se tärkein elementti.

Leikkausvaiheessa puheraidalle ei yleensä tarvitse tehdä muuta kuin tason säätöjä, mikäli tallennusvaihe on onnistunut. Tutustu kuitenkin editointiohjelmasi tarjoamiin äänenkäsittelymahdollisuuksiin, yleensä äänen sävyn korjaimia on edullisimmissakin ohjelmissa.

Mikäli liität dokumenttiisi muita ääniä; efektejä, musiikkia, jne., tarkkaile miksatessasi äänen tasoa ohjelmasi master – mittareilla, jotta et ylitä -6 dB.n huipputasoa

Mikäli käytät ohjelmassasi musiikkia muista ehdottomasti tekijänoikeudet. Paras tapa varmistaa asia on kysyä Teostosta tai Gramexista. Mikäli käytät itse tekemääsi musiikkia tai itse soittamaasi trad. musiikkia se on Teosto-vapaata, eikä ongelmaa ole. Ohjelman äänimaailma kannattaa tehdä huolella, koska sen merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Haastattelutapahtuma (Raimo Salo)

Puhuva ihminen on audiovisuaalisen taltioinnin tärkein dokumentti. Kertomus olisi siis saatava talteen mahdollisimman laadukkaasti.

Se tarkoittaa rauhallista ja tasaisesti valaistua jutustelupaikkaa, jossa haastateltava tuntee olevansa kotonaan. Muut kuulijat ja katsojat on syytä karkottaa kauas, niin että siinä maailmassa, jonka salaperäisille poluille nyt lähdetään, ovat läsnä vain kuvaaja ja kertoja.

Ääni on hyvä taltioida langallisella tai langattomalla rintamikrofonilla tai erillisellä äänittimellä. Pidä aina myös kameran oma mikrofoni päällä jos mahdollista.

Taustalla voi olla huoneen kalustusta, hieman avaruutta haastateltavan taakse niin kuvaan tulee syvyyttä. Vältä keinutuolia tai muuta liikkuva istuinta, sillä se tekee kuvasta levottoman. Henkilöhaastattelu kannattaa tehdä kunnon jalustalta.

Älä kysele valmistellun ”listan mukaan”, älä ota papereita mukaan, vaan juttele leppoisasti kuten ystävälle puhutaan. Älä anna ihmisen kertoa tarinaansa ennen kuin kamera käy.

Älä kysy, vaan johdattele haastateltava kertomaan omia kokemuksiaan. Anna haastateltavalle aikaa kertoa, älä puhu päälle ja anna kameran käydä koko ajan.

Ennen aloitusta katso haastateltavaa silmiin ja ole hetki hiljaa. Eläydy kertomukseen, sitähän sinä olet hakemassa. Kertoja on sillä hetkellä sinulle kaikkein tärkein. Haastattelun jälkeenkin saattaa tulla tilanne: ”olis mulla vielä yks juttu, mutta…”. Ota sekin talteen. Usein se on haastattelun elävintä aineistoa, jolla on käyttöä esimerkiksi dokumentin alkusysäyksenä.

Kameran zoomia ei kannata vatkata edestakaisin. Kuvakulmaa ei yleensä muuteta kesken jutustelun. Pieni kameran liike tosin antaa vaihtelua kuvaan. Rajaa kuva rinnasta ylöspäin. Ei kokokuvaa, josta tulee etäinen. Ilmeet olisi hyvä ottaa läheltä.

Haastattelun lopuksi kuvaa esimerkiksi olkapään yli albumin selailua, haastateltavalle ominaisia, luontaisia askareita, ulkona kävelyä ja muuta vastaavaa. Tätä niin sanottua kuvituskuvaa ei ole koskaan liikaa. Kuvaa myös haastattelumiljöön yksityiskohtia: kukkia, esineistöä, eläimiä. Ole valmis nappaamaan kuvaan eteen tulevat yllättävät tilanteet: kylään kesken kaiken tuleva naapuri, sisään pyrkivä orava. Anna kameran käydä, tallentaminen on nykyisin halpaa huvia, varsinkin muistikorteille.

Skannaa kertojan valokuva-albumi hyvällä. resoluutiolla. Hyvän skannerin saa alle satasella. Jos lainaat valokuvia, muista ehdottomasti palauttaa ne niin pian kuin mahdollista.

Kiitä kertojaa ja jos mahdollista, pidä yhteyttä. Hän on antanut sinulle osan itsestään, luovuttanut haltuusi henkisen testamenttinsa. Lähtölahjaksi voi vaikkapa laulaa lurauttaa jonkin sopivan laulun.

Elokuvallisuus (Esa Sironen)

Aristoteles sommitteli Runousoppinsa ennen Uutta testamenttia, mutta yhtä usein niihin tahoillaan viitataan. Yksi Aristoteleen opeista kuuluu tähän mukaillen: dokumentilla on alku, keskikohta ja loppu.

Edelleen, jos on kyse tarinallisesta dokumentista, siinä olisi säilytettävä ajan, paikan ja toiminnan ykseys. Se tarkoittaa, että dokumentissa on harkittu ajallinen jatkumo ja että se tapahtuu yhdessä paikassa.

Paljon käytettynä ideana dokumenteissa on lähteä pääkertojan kanssa matkalle, esimerkiksi tapaamaan jotain hänelle tärkeää henkilöä (vaaria tai mummoa) tai selvittämään jotain polttavaa ongelmaa (mitä silloin itse asiassa tapahtui, kuinka eri tavalla se muistetaan).

Dokumentin kultaisen leikkauksen kohdalla, lähellä loppua ongelma sitten ratkeaa tai tapahtuu Aristoteleen opin mukaisesti katastrofi.

Vielä tarkemmin. Dokumentin alkuun olisi löydettävä ja rakennettava niin sanottu alkusysäys, jonka repliikissä, avauskuvassa tiivistyy dokumentin tunnelma ja ongelma. Kannattaa katsella eteen tulevia elokuvia tällä silmällä ja pohtia samalla erilaisia mahdollisuuksia oman aineiston suhteen.

Esittelyjaksossa tehdään tutuksi dokumentin päähenkilö ja hänen tärkeimmät apulaisensa tai vastustajansa. Samoin näytetään se maisema, jossa henkilöt elävät ja josta toiminta alkaa.

Kehittelyjaksossa toiminta sitten vähitellen alkaa, huipentuen kultaiseen leikkaukseen, jota katsoja jännittyneenä, tunnelmaan eläytyneenä, kiinnostuneena odottaa.

Lopetusjaksossa voidaan palata esimerkiksi dokumentin alkuun, kotiin, mutta viisastuneina, muuttuneina, katarsiksen eli puhdistavan tunnekylvyn kokeneina.

Joskus dokumenttiin sisällytetään näyteltyjä kohtauksia, mutta niiden suhteen kannattaa olla varovainen. Ne eivät saisi näyttää näytellyiltä. Toiminnan, puvustuksen, esineistön, ympäristön tulisi olla mahdollisimman aitoa. Dramatisointi voi olla myös äärimmäisen viitteellistä. Jos näytetään esimerkiksi sirpillä niittoa, se voidaan kuva läheltä niin että vain niittäjän rannetta hieman näkyy. Sitä vaikuttavampi on sitten läheltä otettu ääni.

Synopsis, käsikirjoitus, treatment (Esa Sironen)

Itselleen, mukana olijoille ja esimerkiksi apurahaa haettaessa on dokumentin tekijän syytä harjoittaa kirjoittamista, niin vaikeaa kuin se tyhjästä aloittaessa aina onkin. Pitäähän asia selventää, ja kirjoittaminen on siihen mitä oivallisin konsti.

Oppaissa kehotetaan kirjoittaman ensin yhden, kahden tai kolmen virkkeen tiivistys ideasta. Se on monille kirjoittamisen viimeinen vaihe, johon ihan lopuksi vähintäänkin palataan.

Helpompi on aloittaa synopsiksella. Se on vajaan liuskan mittainen suorasanainen teksti, jossa mahdollisimman selkeällä ja samalla tuoreella tavalla kerrotaan mistä dokumentissa on kyse. Mikä on tarina, keitä ovat päähenkilöt, mikä on keskeinen ongelma, mitkä ovat keskeiset tapahtumat. Synopsis pyrkii välittämään myös dokumentin tunnelmaa ja tyyliä. Lopuksi kerrotaan, kenelle dokumentti on tarkoitettu, missä se esitetään, kuinka se levitetään.

Sana synopsis tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa ”yhdessä näkemistä”. Hyvällä, sinnikkäästi valmistellulla synopsiksella voi jo rohkeasti hakea apurahoja.

Dokumenttielokuvaan on yleensä vaikea laatia fiktioelokuvien kaltaista ennakkokäsikirjoitusta. Siinähän kuvataan todellisuutta sellaisena kuin se kameran edessä tapahtuu.

Sen sijaan aineiston käsittelyä eli leikkaamista varten on syytä laatia niin sanottu treatment eli leikkauskäsikirjoitus, johon tarpeellisella tarkkuudella merkitään lopulliseen dokumenttiin tuleva aineisto. Jos leikkaaja on eri henkilö kuin ohjaaja ja/tai kuvaaja, jonkinlainen treatment tarvitaan. Sen muodosta ja tarkkuudesta, merkintätavoista on syytä neuvotella ajoissa.

Tekijänoikeusasioita/musiikki (Raimo Salo/Pertti Lähteenmäki)

Mikäli käytät ohjelmassasi musiikkia muista ehdottomasti tekijänoikeudet. Paras tapa varmistaa asia on kysyä Teostosta tai Gramexista. Mikäli käytät itse tekemääsi musikkia tai itse soittamaasi trad. musikkia se on Teostovapaata, eikä ongelmaa ole. Ohjelman äänimaailma kannattaa tehdä huolella, koska sen merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Muun materiaalin käyttö (Raimo Salo)

Ilman lupaa et saa käyttää muiden kuvaamaa valokuva- tai elokuvamateriaalia.

Samoin kirjojen, taulujen, julkaisujen ja niihin verrattavien teosten tekstin ja kuvan käyttö on luvanvaraista (katso tarkemmin http://www.kuvasto.fi/ ). Mikäli kuvaat yleisellä paikalla kaukaa suurta väkijoukkoa, se on eettisesti sopivaa, mutta lähikuvan ottaminen vaatii luvat kuvattavilta henkilöiltä. Jos kuvaat rautatieasemilla, junissa, busseissa, bussiasemilla, taksiasemilla, lentoasemilla tai lentokoneissa, virastoissa, laitoksissa, ravintoloissa, kuvaus vaatii asianmukaisen luvan omistajalta.

Julkaistujen tekstien suora lainaus on myös luvanvaraista. Kuvauspaikalla kuuluvan taustamusiikki on sekin luvanvaraista ääntä. Kotirauhan ja julkisrauhan rikkomisesta on oma säädöksensä Suomen laissa.

Varo näitä yllä mainittuja seikkoja ja muista hyvät tavat.

Leikkaus (Veera Kanala)

Editointi on digitaalista elävän kuvan käsittelyä. Se voi olla reaaliaikaista (esimerkiksi Itsenäisyyspäivän linnan juhlista), mutta useimmiten sillä tarkoitetaan jälkituotantovaihetta, jolloin kuvaukset on ainakin osittain tehty.

Ensimmäiseksi kuvattu materiaali täytyy saada editointiohjelman käyttöön, valitaan halutut kohdat (log) ja kaapataan ne koneelle (capture). Isommissa projekteissa ja koneen ominaisuuksista riippuen voi materiaalin kaapata ensin huonompi laatuisena (esim DV-tasoisena) ja raakaleikkauksen valmistuttua kaapata lopulliseen versioon käytetyt videoklipit uudestaan parhaalla mahdollisella laadulla.

Materiaalin läpikäymisen ja järjestelemisen jälkeen alkaa editoinnin tärkein vaihe eli se varsinainen leikkaus. Leikkauksella luodaan ohjelman luonne, sen rytmi ja tunnelma. Ensin luodaan sujuva kuvavirta; käsikirjoituksen ja kokeilun avulla löydetään klippien oikea järjestys ja luonnollinen mitta. Leikataan turhat pois ja mahdollisesti tarvitaan vielä lisää jotain tiettyä kuvaa.

Sitten perehdytään leikkauksen ilmaisulliseen puoleen; mietitään miten kuvakulmat, kuvakoot ja kuvien sommittelu sopivat yhteen. Klippien mittaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Helposti tulee leikattua koko ohjelma täyteen samanmittaisia klippejä, jolloin katsominen käy puuduttavaksi. Rytmejä vaihtelemalla, samoin kuin sommittelun muutoksilla luodaan sekä kohtausten, että koko ohjelman dramaturgia. Rytmi ei kuitenkaan saisi vaihdella jatkuvasti, vaan tahdin tiivistykset ja väljennykset saavat perustelunsa otosten sisällöstä (esim. takaa-ajo nopeilla leikkauksilla, rankan kommentin jälkeen katsojalla tilaa sisäistää sanottu) Liian samantapaiset kuvat tuntuvat katsojasta (klaffi)virheiltä. Toisiinsa sopimattomien kuvien välillä (jos ne on pakko pistää peräkkäin) käytetään usein ristikuvaa.

Ajan ja paikan vaihteluilla luodaan jännitteitä, syy- ja seuraussuhteita, koomisia rinnastuksia ja korostetaan tai piilotetaan tiettyjä asioita. Kohtausten järjestys ja kesto vaikuttavat siihen, kuinka katsoja käsittää ja reagoi niihin.

Kohtausten järjestyksen ja rytmin jälkeen voi ohjelmaa hioa vielä pitkään. Draamaa, merkityksiä, tunnelmaa, melkeinpä kaikkea edellä mainittua voi syventää (tai luoda kontrastia) äänimaailmalla ja värimaailmalla.

Paras vinkkini leikkauksen opetteluun on katsoa paljon erilaisia elokuvia ja dokumentteja aina elokuvan alkuajoista nykypäivään.

Jälkituotanto (Raimo Salo/Pertti Lähteenmäki)

Av-dokumentin jälkituotantoon kuuluu masterointi sopivaan formaattiin (kilpailussamme se on dvd), kannen suunnittelu, monistus ja jakelu. Tietokoneelle ladattavat poltto-ohjelmat yleensä riittävät dvd:n valmistamiseen.

Varmuuskopiointi ja arkisto

Dokumentaristin arkistoon kertyy paljon materiaalia; nauhoja, valokuvia, kovalevyllä olevaa videokuvaa. Koskaan ei jälkeenpäin voi tietää mitä materiaalia joskus tulevaisuudessa tarvitaan.

Paras tapa on tehdä erilliselle kovalevylle varmuuskopiot (back up), esimerkiksi 2 teran ulkoisen kovalevyn saa parilla sadalla eurolla. Kuvanauhojen kestoikää ei pysy varmuudella sanomaan mutta kokemuksen mukaan ainakin 10 vuotta vanhat nauhat ovat täyttä tavaraa. Tallenteet on säilytettävä huoneen lämmössä arkistokaapissa tai vastaavassa. Muista arkistomerkinnät. Ohjelmat ja kamerat muuttuvat, mutta kannattaa säilyttää vanhakin kamera, jotta saat sen formaatin purettua aikanaan.

HUOMATTAVAA

Valtion Elokuvatarkastamon sivuilta löytyy ohjeet julkiseen levitykseen suunnitellun av-ohjelman tarkastamisesta/ilmoittamisesta; Kuvaohjelman ilmoituslomake / Kuvaohjelman tarkastuslomake. Lue ohjeet huolellisesti ja tee ilmoitus kun levitettävä ohjelma on valmis.

TÄSSÄ LINKKEJÄ KOULUTUSVIIKON VIDEOMATERIAALIIN
Linkki 1.
Videon alulla kunnanjohtaja Eino Nissisen tervetulotoivotus koulutusviikolle.
Pentti Väliahdet, Yle-tuotantojen näkökulma, tuottajan oikeudellinen vastuu.

Linkki 2.
Raimo Salo ja Esa Sironen: Dokumentin yleisrakenne, aiheiden kehittely, idean löytäminen.

Linkki 3.   Linkki 4.   Linkki 5.
Henkilöhaastattelujen valmistelu, kuinka perushaastattelu tehdään. Luennoitsijat Esa Sironen ja Raimo Salo

Linkki 6.   Linkki 7
Haastattelujen purku, nauhakartta, näkökulma, musiikki ja äänimaailma, synopsis

Linkki 8.  Linkki 9.
Leikkaamon tekniikka, kamerat, äänittimet: Mediatuottaja Veera Kanala, Raimo Salo, Pertti Lähteenmäki

Linkki 10.
Amigos Mediasta Harri Paavola: kuvaus ja leikkaus, leikkaajan ja ohjaajan yhteistyö