Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kunnanjohtajan kulmahuoneesta

19.7.2012 Eino Nissinen

Kesät eivät ole veljiä keskenään, eivät aina edes serkuksia. Tänä kesänä olemme saaneet nauttia enemmän sateisesta ja vähemmän helteisestä kesästä. Liekö se jäähdyttänyt valtakunnassa välillä kuumanakin käynyttä kuntakeskustelua, ainakin nyt kesäajaksi.

Juhannuksen jälkeen Hallinnon ja aluekehittämisen ministerityöryhmä hyväksyi kriteerit kuntarakennelain valmistelun pohjaksi. Kriteeristö pakottaisi lähes kaikki Suomen kunnat tavalla tai toisella mukaan kuntaliitosselvityksiin. Se, miten asia lopulta etenee, on vielä kohtalaisen sumun peitossa.

Kuntauudistuskriteeristön lopussa mainitaan mahdollisuus kriteereistä poikkeamiseen mm. erityisen harvan asutuksen, kielellisten oikeuksien turvaamisen tai toiminnallisen kokonaisuuden muodostumisen perusteella. Pohjoisessa Keski-Suomessa ainakin harva asutus ja toiminnallisten kokonaisuuksien muodostuminen on otettava erityisesti huomioon. Nämä poikkeukset arvioidaan tapauskohtaisesti erikseen ja alueen näkökulma huomioon ottaen.

Alueen näkökulman muodostamiseksi, alueen asukkaiden ja luottamushenkilöiden olisi hyvä käydä ennakkoluulotonta keskustelua siitä, miten parhaiten turvataan palvelut alueellamme. Joka tapauksessa olemme riippuvaisia toisistamme kuntarajojen ylitse niin elinvoiman, työpaikkojen, palveluiden kuin asioinninkin osalta. Tai oikeastaan hieman negatiivissävyitteisen riippuvaisuuden sijasta voisimme ajatella, että saamme tehdä yhteistyötä ja luoda hyvinvointia rajoista välittämättä. Joka tapauksessa, riippumatta siitä, missä kuntarajat kulkevat, tämän alueen ja kuntien elinvoimaisuudesta huolehtivat alueen asukkaat itse. Ei sitä kukaan muualta käsin tee.

Laaja kansalaiskeskustelu on hyvä pohja päätöksentekijöille tehtäessä ratkaisuja näinkin suuressa asiassa. Erityisesti syksyn kunnallisvaalit antavat hyvän mahdollisuuden erilaisten näkemysten esille tuomiseen ja niistä keskustelemiseen. Kiinnostus kunnallista päätöksentekoa kohtaan on samalla kiinnostusta itseä, läheisiä ja lähiyhteisöjä kohtaan.

Ennen syksyn ahkerointia, nautimme kuitenkin vielä hetken kesästä, satoi tai paistoi. Käymme Kyyjärven markkinoilla tulevana lauantaina tapaamassa tuttuja ja vieraita sekä tutustumassa erilaisiin vanhan ajan vehkeisiin. Keräämme voimia ja tähyilemme hiukan tulevaisuuteen. Siksi tilaamme myös laajakaistan.

Lämpimiä kesäpäiviä itse kullekin!