Kyyjärven verkkolehti | marraskuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Seurakunta jatkaa entisellä veroprosentilla

16.11.2012 Olavi Vallivaara

Kyyjärven seurakunnan kirkkovaltuusto päätti ensi vuoden veroprosentiksi 1,75, jolla on pärjätty jo yli 20 vuotta.

Eletään nuukasti ja käytetään niitä varoja, mitä on käytettävissä. Metsät ja kiinteistöt me osataan itse myydä ja toimintaa sopeuttaa talouden mukaan. Emme siihen tarvitse mitään suurta seurakuntaliitosta. Kirkkovaltuustoa puhuttikin seurakuntarakenne malli 2015, jonka kirkkohallitus on julkaissut. Se oli myötätuulessa kirkolliskokouksessa. Kirkkovaltuusto suhtautui keskustelussa asiaan nihkeästi, mutta parempi esitys se on kuin aikaisempi kappelihanke. Kirkkoneuvoston päätöksen mukaan menemme neuvotteluihin.

Kirkkovaltuusto hyväksyi kirkon aidan kunnostuspiirustukset ja anoo kirkkohallitukselta hankkeeseen avustusta. K-S:n seurakuntien kehitysvammaistyön johtokuntaan v.2013-14 valittiin Riitta Kytölä ja varalle Ritva Jääskeläinen.

Kirkkovaltuusto ilolla totesi hautausmaan kellohankeen lähteneen vauhtiin seurakuntalaisten toimesta. Kunnallisneuvos Tapio Lintulahti vetää hanketta ja muutamat järjestöt ovat jo lahjoittaneet niin paljon rahaa, että kellot tilataan ja päästään hanketta toteuttamaan.