Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2012
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Katso lisäkuvat   

Ollil Riihinen nukkui pois

22.12.2012 Olavi Vallivaara

Olli Adiel Riihinen siunattiin Kyyjärven kappelissa lauantaina 22.12.2012. Muistotilaisuus oli läheisten kesken hautauksen jälkeen Kirkon seurakuntasalissa.

Olli Adiel Riihinen syntyi 3.3.1939 Oikarin kylällä ja hänen ollessaan yksivuotias perhe muutti Pölkin kylälle. Olli varttui perheen nuorimpana lapsena ja kävi kotikylän koulun Pölkissä. Ollilla oli pikkupojasta alkaen kädentaidot ja hän olikin moniammatillinen. Ei vain metsätyöt tulleet tutuksi nuoruuden päivinä vaan ennen muuta kirvesmieshommat ja erilainen nikkarointi. Olli pääsi ripille ensimmäisten joukossa Kyyjärven omassa kirkossa. Nuorena miehenä hän oli Kyproksella YK:n rauhanturvajoukoissa 1960-luvun puolessa välissä. Samalla matkalla hän tutustui Lähi-Itään ja hänellä siihen aikaan kangasteli mielessä myös sotilasura. Kyyjärvelle palattuaan takaisin Olli tutustui tulevaan puolisoonsa Anniin ja heidät vihittiin avioliittoon keväällä 1968. Avioliitosta syntyivät lapset: Juhani, Jari ja Jorma. Seuraavana vuonna  1969 Olli, Anni ja Juhani poika muuttivat Ruotsiin, Göteborgiin. Volvon henkilöautotehtaalla Olli ja Anni tekivät varsinaisen elämäntyönsä. Olli oli hyvin määrätietoinen ihminen. Hänelle oli annettu kädentaidot ja auttava mieli. Hän mieluisasti tahtoi auttaa toisia ihmisiä. Kädentaitojen lisäksi hän myös kehitteli ja keksi uusia ideoita työssään. Eräästä ideastaan Volvo lähetti hänet Yhdysvaltoihin työmatkalle ideaansa esittelemään. Olli oli Volvon tehtaalla työssä sairastumiseensa saakka. Vuonna 1999 Olli ja Anni muuttivat takaisin Suomeen ja rakensivat oman talon Karstulaan. Sairaudestaan huolimatta Olli käytti kirvesmiestaitojaan ja  teki huonekaluja sekä yhdessä Annin kanssai ahersivat omakotitalossaan. Iän ja sairauden myötä oli omakotitalosta luovuttava. He myivät omakotitalon Karstulassa ja muuttivat Äänekoskelle kerrostaloon. Anni vaimo on ollut Ollin omaishoitajana ja sairaus paheni tämän vuoden talvella niin, että Olli tuli toimeen vain happirikastimen avulla. Olli Riihinen nukkui pois tästä ajasta 7.12.2013 kotonaan Äänekoskella puolisonsa käsivarsille. 44-vuotta kestänyt yhteinen matka päättyi. Ollia jäivät kaipaamaan Anni puoliso ja pojat perheineen Ruotsissa, lastenlapset, Kerttu sisar, sukulaiset ja muut ystävät Suomessa ja Ruotsissa.

Siunauksen Kyyjärven kappelissa toimittivat khra Olavi Vallivaara, kanttori Minna Erkkilä ja suntio Alpo Noponen. Hautauksen jälkeen seurakuntasalissa puhui kirkkoherra, puoliso Anni Riihinen luki adressit ja yhdessä veisattiin virsiä ja muisteltiin Olli Riihistä.