Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2013
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Hirvituhojen torjuntaa kotikonstein

Peuralinnan kylässä teimme pienen päätehakkuun vuonna 2005 ja 2006 kesällä uudistimme 1,7 hehtaarin alueen männyntaimilla. Maapohja oli mitä parhain ja taimien juurtuminen onnistui erinomaisesti. Vuoden 2009 keväällä tarkastin kuinka taimet olivat kasvaneet ja lumien sulettua tilanteen kauheus järkytti metsänomistajaa: lähestulkoon kaikki pienet taimet oli latvoista syöty poikki. Asialla tietysti tuttu luupää eli hirvi. Pienet taimet olivat keväthankien sulaessa tulleet näkyviin lumen alta ja alueella talvehtinut vasaporukka oli syönyt latvat.


EläinlääkintähuoltoLähes puolet kestävän metsätalouden rahoitustuesta myönnettiin nuoren metsän hoitoon

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Metsätilamaksu on mahdoton ajatus

18.2.2013 Timo Leskinen /JK

Muutamat poliitikot ja viimeisimpänä Versowood Oy:n toimitusjohtaja Ville Kopra, ovat esittäneet puukaupan edistämiseksi pakollisen metsätilamaksun säätämistä kaikille metsänomistajille. Metsätilamaksu kuulostaa yksinkertaiselta mallilta, mutta todellisuudessa sen käytäntöön soveltaminen olisi hyvin vaikeaa, ja siihen liittyy lukuisia epäkohtia.

Kopran esityksen mukaisesti esimerkiksi 50 hehtaaria omistavalta metsänomistajalta otettaisiin metsätilamaksuna vuosittain 2 500 euroa sakkotilille. Kymmenessä vuodessa sakkoa kertyisi siis 25 000 euroa. Välttyäkseen tältä sakkorangaistukselta metsänomistajan olisi myytävä nykyisillä veroprosenteilla vuosittain 8 333 euron arvosta puuta. Joka vuosi olisi myytävä reilun 200 m3:n (1 ha) päätehakkuuleimikko tai 800 m3:n (yli 15 hehtaaria) ensiharvennusleimikko. Nämä ovat huomattavia määriä 50 hehtaarin tilalle.

Vaikka metsätilamaksun taso olisi alhaisempikin, esitys on aivan mahdoton jo periaatteellisista syistä. On yllättävää, että poliitikot suostuvat edes keskustelemaan asiasta. Yhdelle Suomen kansalaisten ryhmälle haluttaisiin suunnata raippaveromekanismi, jolla vaikutettaisiin vapaan markkinatalouden toimintaan tuottaen etua yksittäisille yrityksille. Tässä tapauksessa vaikutettaisiin jo ennestään nurjaan puumarkkinoiden asetelmaan: pieni metsänomistaja vastaan globaali metsäteollisuus. Näinkö pian haluttaisiin unohtaa muutamien vuosien takainen markkinaoikeuden tuomio metsäyhtiöiden kilpailulainsäädännön vastaisesta toiminnasta? Mihin on unohtumassa heikomman osapuolen puolustaminen? Jos yhteiskuntamme lähtee tälle tielle, sopii kysyä, mikä on se seuraava liikeyritysten ryhmä, jolle halutaan tuottaa taloudellista etua ja toisaalta se suomalaisten ryhmä, joka laitetaan maksumieheksi.

Edes metsätilamaksun teoriaosa ei toimi. Väitetään, että metsänomistajalle ei tulisi lisäkustannusta, jos puuta myytäisiin säännöllisesti. Säännöllinen puunmyynti ei ole kuitenkaan kaikille metsänomistajille mahdollista. Valitettavasti Suomessa ei ole läheskään kaikelle puulle kysyntää valtakunnallisesti, ja ongelma korostuu entisestään maakuntatasolla. Jos nykyinen liian alhaisen puunjalostuskapasiteetin vuoksi hakkuusäästöiksi kertyvä puureservi pakotettaisiin raippaverolla markkinoille olisi vähintään kohtuullista, että kaikki markkinoille tuleva puu olisi yhtiöiden myös pakko ostaa. Epäisänmaallinen raakapuun tuonti luonnollisesti kiellettäisiin. Jokainen ymmärtää, ettei tämän tyyppinen sääntely ole tästä maailmasta, sitä ei ole metsätilamaksukaan.

Metsätilamaksu on mahdoton toimintaympäristön suurten realiteettien kannalta, mutta vielä hurjempi se voisi olla yksittäisen metsänomistajan kannalta. Sellaiset metsänomistajat, jotka ovat myyneet puuta hyvin aktiivisesti ja omistavat pelkkiä taimikoita, saisivat maksaa metsätilamaksut palkka- ja eläketuloistaan. Esimerkkitilalta maksettavaa tulisi siis 2 500 euroa vuodessa. Suuttumus olisi suurta myös sellaisille metsänomistajille, joilla on muita kuin taloudellisia tavoitteita metsäomaisuudelleen. Onko tätä päivää, että yhteiskunta päättäisi puolestasi metsänomistamisen ainoaksi tavoitteeksi puun tuottaminen. Jos et suostu tähän kaavaan, saat maksaa siitä kalliin hinnan.

Metsäteollisuus on tehnyt lujasti töitä puunhankinnan kehittämiseksi ja kustannusten alentamiseksi. Nyt tulisi toiminnallisesti pahasti takapakkia, koska metsätilamaksun vuoksi leimikoiden keskikoko laskisi merkittävästi. Puunmyyntejä olisi pakko tehdä useammin ja pieniltä tiloilta se merkitsisi kasvavaa määrää pieniä puueriä.

On hyvin surullista, että metsäsektorin kehittämisenergiaa haaskataan sektorin sisäiseen kiistelyyn ja tällä tasolla. Nyt tulisi panostaa oikeasti metsäsektorin toimintaedellytyksiä eteenpäin vieviin hankkeisiin. Näitä olisivat esimerkiksi sahojen kilpailukykyä edistävä syöttötariffien kehittäminen, uusien nnovaatioiden tukeminen, metsäyrittäjyyden vahvistaminen sekä metsätilojen sukupolvenvaihdosten edistäminen verohuojennusten avulla.

Puumarkkinoiden toimivuudesta, samoin kuin oikeasta puun hinnasta, voidaan puukauppaosapuolten välillä väitellä loputtomiin. Ostajat väittävät ettei puuta myydä tarpeeksi ja me myyjäpuolella ihmettelemme, miksi leimikosta ei tule tarjouksia. Molemmat voivat olla oikeassa, mutta osapuolet puhuvat eri leimikoista, eri puutavaralajeista, eri myyntiajankohdista, eri maakunnista jne. Tosiasia on kuitenkin se, että aina kun markkinoilla on ollut todellista kysyntää, siihen ovat markkinat aina reagoineet kasvavalla tarjonnalla. En ole kuullut yhdenkään tuotantolaitoksen sulkemisesta raaka-aineen puutteen vuoksi. Me myyjäpuolella ihan oikeasti laskemme niin, että maakuntiin mahtuu merkittävästi vielä uuttakin puunjalostuskapasiteettia.

Metsätilamaksulle ei ole asiallisia perusteita, sen soveltaminen olisi oikeudenmukaista eikä se mitenkään voi kuulua markkinatalouteen perustuvan nyky-yhteiskunnan keinovalikoimaan. Nyt hyvässä vauhdissa olevaan puumarkkinaan ei kannattasi aiheuttaa häiriöitä verotukseen liittyvillä spekulaatioilla. Tästä on viime vuosilta pelkästään huonoja kokemuksia.

Timo Leskinen
Johtaja
Metsänomistajaliitto Järvi-Suomi