Kyyjärven verkkolehti | toukokuu 2005
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Survivor Metsola 27. - 29. 5 .05

29.5.2005 Eevaliisa Hakola/vaeltajat

Kyypartion aktiiviset vaeltajat päättivät tehdä kevätretken Lintusaareen,mutta tuulisen sään vuoksi jouduimme miettimään uuden määränpään.

Lukuisten vaihtoehtojen jälkeen päädyimme valitsemaan kohteeksi Metsolan erämaakämpän Kumpulassa. Perille saavuimme perjantai-illan jo hämärtyessä. Oli vuorossa tulen sytyttäminen hellaan,joka oli helpommin sanottu kuin tehty! Saimme kuitenkin paistettua lettuja iltapalaksi. Tosin yrityksemme saada kökkeröiset ja möllikät näyttämään letuilta olivat toivottomia. "Tukevan" iltapalan jälkeen menimmekin jo yöpuulle.

Lauantaina nousimme "kukonlaulun aikaan", teimme aamupalan ja otimme pari mölkkymatsia. Saimme myös päivällä yhden vahvistuksen hurjaan joukkoomme. Iltapäivällä suunnittelimme vaeltajille toiminnan jatkoa, joka veikin voimamme täysin. Ja oli taas tankattava ruokaa, iljetystä. Taas suunnittelimme toimintaa ja otimme päikkärit. Loppuilta lauleltiin makkaraa paistellen, kunnes makuupussi vei voiton laulukirjan lumoista.

Sunnuntaina meille varhainen herätys ja kämpän siistiminen. Oli aika lähteä kohti uusia vaelluksia. Vaeltajat hiljenevät, mutta vain hetkeksi. Over and out. - Jammu, Wimmo,Chick,Vemmu ja Goni -