Kyyjärven verkkolehti | toukokuu 2005
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Kylänraitit kuntoon

Kyyjärvellä on meneillään EU-rahoitteinen hanke, jonka aikana tehdään yhteinen suunnitelma kylänraittien kaunistamisesta.


Rivitaloissa valokuituyhteydetKotkanniemen asuntotontitMaalari maalaa taloa


Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kaunis Kyyjärvi tapahtuma

29.5.2005 Nopola News työryhmä

Kaunis Kyyjärvi tapahtuma veti Kivirannan juhlasalin täyteen kuulijoita, osa yleisöstä aulan puolella. Lämminhenkinen tilaisuus päättyi suvivirteen.

Tilaisuuden avasi Kaunein keskusta kampanjan projektipäällikkö Taina Noponen toivottamalle kaikki tervetulleiksi sekä kertomalla kuinka illan tuotto käytetään lyhentämättömänä istutusten hankintaan keskustan uudelle puistoalueelle. Illan juontajana ja myös runojen lausujana toimi Maija Suuniittu.

Yllättävää oli todeta kuinka paljon Kyyjärveltä löytyy taitajia kulttuurin alalla. On säveltäjiä, sanoittajia, laulajia; yksin ja kuorossa, lausujia ja kirjoittajia, puhuttamakaan soittajista. Olipa soitin sitten kantele, 2-rivinen hanuri tai flyygeli niin aina taakse löytyy soittaja omasta takaa. Kirjallisuuden saralta kuultiin näytteitä Annikki Väyrysen syksyllä julkaistavasta novellikokoelmasta.
Näytteiden perusteella mielenkiintoinen teos on tulossa.

Ennen esitystään, Arvon mekin ansaitsemme, Alpo Taipale sanoi osuvasti, kuinka, ehkäpä juuri Kaunein keskusta kampanjan ansiosta, Kyyjärvellä on talkoo- ja yhteenkuuluvaisuuden henki herännyt uudelleen eloon. Tästä on hyvä jatkaa. Alpo lauloi ja Pekka Turpeinen säesti hanurilla. Taisipa yleisön joukosta kuulua lisää, lisää ... kommentteja.

Kaikkia loistavia esiintyjiä ei voi tässä erikseen mainita, sillä jutusta tulisi mahdottoman pitkä. Tilaisuus päättyi kuitenkin suvivirteen, jonka juhlayleisö veisasi seisaaltaan. Jo aiemmin Maija kehotti laulamaan niin kovaa, että kuuluu Perhoon saakka.

Kahvijonossa harmiteltiin sitä, ettei tilaisuutta lähetetty nettiradion kautta suorana. Alunperin tarkoitus olikin, mutta pelättiin yleisökatoa ja niinpä suunnitelmasta luovuttiin. Pelko oli turha ja vahingosta viisastuneena seuraava tilaisuus lähetetään varmasti. Oli se niin hienoa kuultavaa.