Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2005
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Y4 Yrittäjyys ylös yhteistyöllä

Petri Palviainen kertoi Iso-Nopolan koululla yrittäjyydestä. Yrittäjyys on mielentila, lähtee sydämestä ja on suunniteltua toimintaa.


Liikenne ja rakentaminen aiheinaYrittäjyys tutuksi koululaisilleYrittäjyys-teemapäivät yläasteellaSatutuntiOdotettu kevät saapuiNopola News on Air

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Y4 Yrittäjyys ylös yhteistyöllä

19.04.2005 Irma Mäkelä

Petri Palviainen kertoi Iso-Nopolan koululla yrittäjyydestä. Yrittäjyys on mielentila, lähtee sydämestä ja on suunniteltua toimintaa.

Palviainen on kotoisin Joensuusta. Hän kertoo olevansa vilkas, ujo ja arka; tykkää esiintyä, mutta jännittää sitä silti. Hän on kouluaikoina ollut äärettömän koulukiusattu, noin kolme vuotta elämästään juoksi karkuun. Tämä tilanne teki hänestä vähän erakon. Yläaste oli hyvää aikaa, fyysiseltä mitaltaan kasvoi jo silloin nykyiseen mittaansa, siinä vaiheessa loppui karkuunjuoksut.
Kotikasvatus Palviaisella on ollut hyvä, taskurahat hän hankki itse, tämä johti osaltaan yrittäjähenkisyyteen. 
Lukioaika oli henkisesi raskasta, koska Palviainen koki olevansa levoton sielu, niinpä hän erosi lukiosta 8,5 keskiarvolla. Maine ei kiinnostanut vaan oma elämä. Hän on tehnyt mm. maailmanympärysmatkan, asunut vuoden mm. New Yorkissa.

Kielitaidon tärkeyttä Palviainen korosti. Erityisesti kiinan ja venäjän kielet ovat nousussa. Kiina on kinkkistä oppia, venäjä sen sijaan on vain vaikeaa. Englannin kieli on yleiskieli ja ruotsia on hyvä osata koska asutaan Skandinaviassa. Palviainen aikoo opetella seuraavaksi ranskan kielen, koska tarvitsee sitä liiketoimissaan.

Palviaisen sanoin yrittäjyys on mielentila, lähtee sydämestä ja on suunniteltua toimintaa. Se on elämänlaatua. Mahdollisuus valita mitä tekee.

Työtä hakiessa ja muutenkin elämässä on pystyttävä sanomaan mitä osaa.