Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2005
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Kunnanhallitus muutti Kotkanniemen asemakaavaehdotusta

Kyyjärven rannalle Kotkanniemeen suunnitellun korkeatasoisen pientaloasuinalueen rakentamisen mahdollistavan kaavan vahvistaminen siirtyi hieman alkuperäisestä aikataulusta.




Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Valtuusto vahvisti Kotkanniemen kaavan

26.9.2005 Mikael Palola

Kyyjärven kunnanvaltuusto vahvisti yksimielisesti Kotkanniemen asemakaavan.

Kaavan vahvistamisen myötä Kyyjärven rannalle Kotkanniemeen noin kahden kilometrin päähän Kyyjärven korkeatasoisista palveluista avataan uusi pientaloalue. Alueelle tulee 20 uutta noin 4000m2 omakotitalotonttia, joista 13 on omarantaisia tontteja. Tonteilla on runsaasti rakennusoikeutta ja jokaiselle omarantaiselle tontille on mahdollista rakentaa myös oma rantasauna. Kunnan omistamat tontit tultaneen myymään tarjousten perusteella. Tarjouskilpailun järjestämisestä ja mahdollisista myyntiehdoista päätetään tulevissa kunnanhallituksen ja valtuuston kokouksissa. Lisätietoja tontteista voi tiedustella Kyyjärven kunnanvirastolta, rakennustarkastaja Erkki Sorsamäeltä sekä kunnanjohtaja Mikael Palolalta.