Kyyjärven verkkolehti | marraskuu 2005
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

 

Valokuvanäyttely kirjastossa

Tuula Eerola

Erik Holmbergin valokuvia lomamatkalta Maltalle syyskuussa 2005 on esillä kirjastossa marraskuun ajan kirjaston aukioloaikoina.

Erik ja Riitta Holmberg ovat käyneet Maltalla vuodesta 1995 miltei vuosittain. Valokuvia on kertynyt lukematon määrä, joka matkalta jonkin verran. Nyt näyttelyssä olevat kuvat on otettu tänä syksynä.

Erikin kertoman mukaan saari vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta, pinta-alaltaan pienempi kuin Kyyjärvi, mutta asukkaita lähes 400 000. Saaren historia on monivaiheinen. Asukkaat ovat lähinnä katolisia ja se näkyy ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Se näkyy myös valokuvissa. Kuvat eivät ole niinkään maisemakuvia, vaan yksityiskohtia ihmisten jokapäiväisestä elämästä. Niistä saa jonkinlaisen kuvan elämästä siellä, keskellä valtamerta pienellä saarella. Maisemakuviakin on sen verran, että saa käsityksen saaren luonnosta.

Erik on myös Kameraseuran jäsen. Ketä kiinnostaa Kameraseuran toiminta, voi ottaa yhteyttä jäseniin, mukaan pääsee, kunhan kiinnostusta riittää.