Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2005
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Iso-Nopolan koulun joulujuhla

20.12.2005 Pirkko Kotanen

Iso-Nopolan koululla vietettiin joulujuhlaa 19.12.2005.

Juhla aloitettiin laulamalla yhteisesti virsi, minkä jälkeen

yhdeksännen luokan oppilaat esittivät jouluevankeliumin.

Yhteisen laulun jälkeen Jari Kuusi toi seurakunnan terveiset juhlayleisölle. Ryhmä tyttöjä esitti laulun Pieni enkeli, joka on alkujaan itävaltalainen laulu.

Maataloustuottajien kirjoituskilpailujen palkinnot jakoi Hannu Kainu.Sarjoja kilpailuissa oli kaksi, todellisuuteen perustuva kirjoitus sekä ”satuun” perustuva kilpailu. Kummastakin sarjasta palkittiin kolme parasta kirjoittajaa. Satuun perustuvan kilpailin voitti Jaana Hukka,

toiseksi tuli Satu Hietikko ja kolmanneksi Marianne Pekkarinen. Todellisuuteen perustuvan sarjan voitti  Maija Sillanpää, toiseksi tuli Ari-Pekka Tuukkanen ja kolmanneksi Jasmine Taipale. Hannu Kainu kiitteli kaikkia kilpailuun osallistujioita sekä kirjoituskilpailujen yhdyshenkilöä Tuula Härköstä.

Kasin tytöt esittivät vauhdikkaan joulutanssin ja seiska b:n oppilaat joulupukin painajaisen. Yhteislaulun jälkeen seiska a:n oppilaat etsivät kadonnutta joulupukkia. Yhteislaulun jälkeen kahdeksannen luokan ilmaisutaidon ryhmä esittivät tonttumissikisat. Tuomarina toimi itse joulupukki. Joulupukin valinta oli varmanpäälle; joulumuori.

Ohjelmallisen puolen päätteeksi rehtori toi joulutervehdyksensä juhlayleisölle sekä henkilökunnalle. Päätteeksi laulettiin sydämeeni joulun teen laulu.

Ohjelman suunnittelusta ja toteuttamisesta vastasi koko Iso-Nopolan koulun oppilaat ja opettajat.

 

Iso-Nopolan koulunväki toivottaa kaikille rauhaisaan joulunaikaa ja alkavaa uutta vuotta!