Kyyjärven verkkolehti | maaliskuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Saman pöydän ääressä

Kyypartio sai isännöidä vierailua johon oli saapunut K-S:n partiopiirin väkeä Jyväskylästä ja kaksi naapurilippukuntaa.


Au revoir, ystävät

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Au revoir, ystävät

Jasmine Taipale 26.2

Viimeisimmät kaksi viikkoa Iso-Nopolan sekä Nopolan koulussa kuluivat nopeasti ranskalaisten vierailun siivittämänä.

  Tiistaina 21.2 kahdeksasluokkalaiset sekä ranskalaiset vieraamme viettivät retkipäivää Jyväskylän kaupungissa. Käyntikohteina olivat mm. luontomuseo, Alvar Aalto museo sekä kaupunginkirkko. Päivä oli täynnä ohjelmaa, mutta oli mukaan saatu mahtumaan parisen tuntia shoppailuaikaakin. Jyväskylän kaupungista lähtemisen jälkeen suuntana oli Nyrölän tähtikeskus. Tähtikeskus oli lähes kaikille kyyjärveläisillekkin oppilaille liki tuntematon paikka ja siksipä tähtikeskuksessa käynti oli mielenkiintoista ja uutta.
  Keskiviikkona saimme nauttia Sello-rock konsertista. Mahtavaa kuultavaahan tuo oli. Keskiviikkona myös osa ranskalaisista vieraistamme vietti iltaa partion koloillassa, kirkon alakerrassa. Siellä Eki piti englanninkielisen esittelyn partiotoiminnasta ja lopuksi opeteltiin pari leikkiä jotka ovat perinteisiä Kyyjärven partion koloilloissa.
  Torstaina oli jälleen retkipäivä. Retkikohteena nyt Piispala. Piispalassa kokeiltiin lumikenkäilyä sekä myöskin hieman curlingia. Päivä sujui rattoisasti ja mukaan tarttui monen monta ratkiriemukasta muistoa :)
  Perjantaina 24.2 olikin vieraidemme viimeinen päivä Kyyjärvellä. Aamupäivän he työskentelivät oman projektinsa parissa internetissä, mutta iltapäivällä he katsoivat Suomen nähtävyyksiä koskevaa diaesitystä sekä viettivät aikaa keskustellen kahdeksasluokkalaisten kanssa. Illalla vietimme lähtöjuhlaa ruokaillen ja puheita kuunnellen. Tunnelma oli hyvä, mutta samalla myös surullinen, sillä olihan tämä viimeinen hetki projektin oppilasvaihtoajasta. Ruoka kuitenkin maittoi ja monet jäähyväiset jätettiin halauksien kera. Perjantai-Lauantai välisenä yönä n. klo 3 olimme hyvästelemässä Shellillä ranskalaisnuoria ja opettajia. Bussi starttasi liikenteeseen 3:15 ja Shellin piha täyttyi kymmenistä vilkuttajista, monien poskille vierähti kyyneliäkin.

  Minun näkökulmastani tämä ranskalaisnuorten vierailu oli onnistunut, ja nuorten -niin ranskalaisten kuin myöskin kahdeksasluokkalaisten- palautteesta kuultuna tämä vierailu Kyyjärvellä oli paremmin järjestelty kuin siellä Cahorssissa. Monet ranskalaisnuorista kiintyivät Suomen maahan niin että kuuli sanottavan: "Suomi olisi paljon parempi maa kuin Ranska, jos sää olisi samanlainen kuin Ranskassa."
  
  Toivottavasti tulevaisuudessa saisimme Kyyjärvelle uudestaan samanlaisen projektityön.