Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Kesätöitä tarjolla

Etsimme uimaopettajan pätevyyden omaavaa UIMAOPETTAJAA ja varhaisnuorten TOIMINTAPÄIVIEN OHJAAJAA.


Arkiston aarteitaLähihoitajan toimi vammaispalveluissaKoululaisten ja opiskelijoiden kesätyöt kesällä 2006

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Työttömyysturvan on mahdollistettava opiskelu

Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi

Asmo Maanselkä lähetti Toimi Kankaanniemen kannanoton asiaan Nopola Newsin lukijoille.

Kankaanniemi:

Työttömyysturvan on mahdollistettava opiskelu Toimi Kankaanniemen, kd, mukaan Keski-Suomen alueen korkeakoulutettujen työttömyystilanne on erittäin huono. Alemman korkeakouluasteen työttömyys on kasvanut 2,7 % ja ylemmän korkeakouluasteen työttömyys on 3,0%:n kasvussa viime vuoden maaliskuun luvuista. Kankaanniemi kehittäisi työttömyysturvaa siten, että opiskelu olisi työttömyysaikana sen turvin mahdollista. Työttömyysturvaa voitaisiin porrastaa suhteessa suoritettuihin opintoihin esimerkiksi niin, että kokopäiväiseen opiskeluun tarvittaisiin vähintään opintotuen tasoinen työttömyysturva. Kankaanniemi on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Tällä hetkellä korkeakoulutuksen saanut työtön ei saa opiskella työttömyysturvaa menettämättä täydentäviä opintoja työttömyysaikana, vaikka ne edesauttaisivatkin työpaikan löytymistä. Harva ammattiin opiskellut haluaa jäädä varsin alhaiselle työttömyysturvalle, mutta monille se on opintotuen loppumisen jälkeen ainoa vaihtoehto. Syntyy tukiloukku, jossa koulutetulta työttömältä suljetaan mahdollisuus sekä lisäkoulutukseen että kokopäiväiseen kouluttautumiseen. Ei ole viisasta, että yhteiskunta pitää korkeasti koulutettuja työttömiä kortistossa, mutta ei edistä heidän jatko-opintojaan.

Lisätietoja
Toimi Kankaanniemi
050-5113075