Vuoristoa vuoriston perään

Tässä on Cochabamban vuoristossa hurahtanut muutama päivä sellaista tahtia, ettei ole ehtinyt pysähtymään kunnolla koneensa äärelle. Kaupungin cancha (basaarit lienee kuvaavin käännös) on tullut tarkastettua ja matkamuistoja kerättyä.

Me olemme liikkuneet lähinnä Bolivian vuoristossa. Kuitenkin viime tiistaina matkan varrella ylittelimme joenuomia. Tähän vuodenaikaan ne ovat kuivuneet siinä määrin, että vettä ei välttämättä näy ollenkaan, mutta sadeaikaan kuvan kaltaiset ylitykset ovat arkipäivää jokaisella hiukankaan pidemmällä reissulla.

Sunnuntaina eli eilen kävimme kahdessa eri seurakunnassa. Meno oli aika hurjaa verrattuna suomalaisen kirkkokansan hartauteen.

Aamulla vuorossa oli noin 1500 hengen seurakunta ja jäsenmäärään nähden pieni rukoushuone oli aamupäivästä kolmatta kertaa tupaten täynnä. Ylistystä, palvontaa ja rukousta oli alkuun siinä määrin, että suomalaisen puhti alkoi jo loppua ja ryhtyi odottamaan sitä saarnan vuoroa. Saarnakaan ei ollut mikään lyhyt. Tällä kertaa sitä, tosin, varmasti pitkitti myös tulkkaus. Kaikesta huolimatta Närhin Niilon saarnan päätteeksi alttari oli tupaten täynnä, kun Suomessa hyvin monessa seurakunnassa on ihme, jos joku uskaltautuu liikkelle.

Väliin mahtui aito bolivialainen ruokailu ravintolassa. Ensimmäisenä oli tällä kertaa keitto. Toisena oli salaatti. Keitto ja salaatti voivat myös vaihtaa järjestystä.Tyypilliseen tapaansa keitto sisälsi lihan lisäksi sekä perunoita, riisiä että vihanneksia, mutta makaroni sentään puuttui. Keiton ja salaatin jälkeen vuorossa oli varsinainen pääruoka: kanaa, perunaa ja palellutettua perunaa tai naudanlihaa, perunaa ja riisiä. Suomalainen heittää paleltuneet perunat pilaantuneina menemään, mutta bolivialainen palelluttaa perunansa tahallaan ja nauttii ne sitten suurena herkkuna.

Illalla vuorossa oli pieni seurakunta, johon yllättäen sain pyynnön tulla puhumaan lähetystyöstä, ja siitä sitten puhuttiin, lähetystyönkin ytimestä eli pienoisevankeliumista, Raamatun avainjakseesta (Joh. 3:16). Tunnelma oli hyvin kotoisa ja avoin. Seurakunta oli vasta vuoden vanha ja vasta toista kertaa koolla nykyisissä tiloissaan. Tilaisuutta voisi kuvata myös tiiviillä tunnelmalla, sillä tuolit loppuivat kesken kaiken, kun pitkin alkutilaisuutta ihmisiä tuli pienestä joukosta huolimatta jatkuvasti lisää. Koskettavaa oli nähdä, kuinka itse Etelä-Amerikan köyhimpänä maana tunnettu Bolivia omistaa lähetysintoa palavia nuoria. Esille tuli nimittäin useampi nuori haluten osoittaa Jumalalle olevansa valmis lähtemään, jos Hän avaa ovet ja minne Hän avaa ovet.

Tänään pidimme sitten vapaapäivää. Kävimme tutustumassa paikalliseen grillailuun. Lihaa riitti, mutta välillä sai miettiä, millä sen kaluaa luista irti. Aurinko paistoi ja lämpömittari väitti varjossakin olevan 27 astetta lämmintä. Huomioikaa, että me elämme syksyä, melkein talvea. Paahtuneita rapuja ei kuitenkaan vielä löydy, vaikka grillailun suoritimmekin ulkosalla ja sen jälkeen vielä kiertelimme canchan kojuja miettien, lähteekö lentoja vai ei.

Serkkutyttöni tarkoitus olisi huomenna lentää Santa Cruziin ja aloittaa sieltä sitten keskiviikkona kotimatka Suomeen. Tällä erää näyttää taas siltä, että lennot kulkevat, mutta Bolivia on Bolivia, eikä huomisesta voi olla varma ennen kuin istuu koneessa, ja kone on ilmassa.