Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

 

Katso lisäkuvat   

Lauluilta Kalliorannan leirintäalueella

6.7. Tuula Eerola

Kaunis ja lämmin kesäilta keräsi puolen sataa laulajaa Kalliorannan leirintäalueelle.

Tuoleja kannettiin nurmikolle lisää ja taas lisää niin paljon kuin niitä leirintäalueen varastoissa riitti. Ohikulkijoita jäi vielä rinteen nurmikolle istuskelemaan ja kuuntelemaan.

Oli keltaisia ja valkoisia lauluvihkoja , mistä kilvan huudeltiin seuraavaa ja taas seuraavaa laulun numeroa. Välillä pelimanni antoi laulajien äänijänteiden huilata ja esitti soolokappaleita yleisön iloksi.

Kun reilu pari tuntia oli istuttu laulamassa, alkoi aurinko vähitellen mennä puiden taakse piiloon ja ilma viilentyä, ja istumalihaksetkin kaipasivat liikuntaa. Niinpä jotkut pistivät valssiksi haitarin säestyksellä. Leirintäalueen kahviossa vielä istuttiin kahvilla kuulumisia vaihdellen ennen kotiin lähtöä.

Säestäjinä meillä oli oman kylän hanuristi Pekka Turpeinen ja Kinnulasta pelimanni Raimo Urpilainen, joka on jo useana vuonna tullut vetämään lauluiltojamme. Raimo on itsekin säveltänyt useita kappaleita.

Kaltiaisen Tapiolla oli mukanaan kamera, joten saatiin tallennettua muutamia kuvia mukavasta illasta. Leirintäalueen vastaavalle, Elinalle, kiitos, että saimme kokoontua sinne keskelle mainiota kesämaisemaa.