Kyyjärven verkkolehti | joulukuu 2006
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Musiikki kiehtoo

1.12.2006 Tuula Härkönen

Kati Koskinen, 23 v, suoritti Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kulttuurin ammattikorkeakoulututkinnon eli hänestä tuli muusikko 6.6.2006.

Prrrrrrrrrrrrr

Mitä sinulle kuuluu?

Kati: Opiskelen edelleen, nyt Jyväskylän yliopistossa musiikkitiedettä.

Kati valmistui säestäjäksi 4 vuodessa, yleensä tutkintoon menee 4 1/2 vuotta. Opiskelu oli rankkaa, varsinkin keväisin. Ammattikorkeakoulussa on kaikille pakollisia aineita (mm. englantia, ruotsia, historia) ja sitten oman alan teoriaa ja käytäntöä. Soittotunteja oli 80 opintoviikkoa 180:stä. Teoriaan kuului musiikin historiaa ja musiikin kirjoittamista, mikä tarkoittaa esim. sovitusten tekemistä kuorolle tai eri tyyleille, esim. barokki tai renessanssi.

Pienenä Kati halusi maalaistalon tyttärenä maanviljelijäksi, kouluikäisenä opettajaksi, lukion jälkeen hän pyrki lukemaan valtio-oppia, mutta "onneksi" ei päässyt. Hän on tyytyväinen nykyiseen alaansa. Miten kaikki alkoi?

Kati: Sain 6-vuotiaana sähköurut ja äiti opetti minulle nuotteja. Variksen Varpu oli ensimmäinen opettajani kansalaisopistossa. Jatkoin Pohjoisen Keski-Suomen musiikkiopistossa lukioajan loppuun saakka. Lukiossa en kuitenkaan ollut aivan vakuuttunut muusikon urasta. Tulevaisuudessa mieluista olisi tehdä työtä musiikkiopistossa säestäjänä; eniten töitä on kuitenkin tarjolla instrumentinsoiton opettajana. Nytkin on mahdollisuus saada sijaisuuksia. Haluaisin työskennellä Keski-Suomessa.

Kati kertoo, että koti hänellä on Kyyjärvellä, vaikka hän on asunut Jyväskylän keskustassa 18-vuotiaasta. Hän hoitaa kuntoaan kulkemalla koulumatkat jalan ja käymällä lenkillä Jyväskylän Harjulla. Kati harrastaa vapaa-aikanaan lukemista, dekkareita tällä hetkellä. Hän käy konserteissa, useimmiten koululla, koska esitykset ovat siellä ilmaisia, opiskelija kun on. Mielimusiikki on klassista, kappaleesta riippuen Mozartia, Brahmsia, mutta kyllä hän kuuntelee rockiakin.

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?    Kissa.

Jos olisit huonekalu, mikä huonekalu olisit?   Pöytä.

Jos olisit kukka, mikä kukka olisit?   Orkidea.

Jos olisit väri, mikä väri olisit?   Violetti.

Leikkimielinen analyysi: Kati on tarkkaavainen ja selkeä: taiteellinen ja luova; rauhallinen ja luotettava.

Kati, sait myös kunnan opintostipendin nyt syksyllä, onneksi olkoon. Onnea myös opintoihisi.