Koiranelämää

Ylläoleva koiraherra Tiko täytti 5. kesäkuuta 2006 12 vuotta.

Tikon äiti oli kultainen noutaja  ja isä samojedi. Tiko otettiin Mäenpäähän pentuna Koivurinteeltä, Mäkelän Saulin ja Liisan luota. Edesmennyt samojedi isä oli Alatuvan Jussin Unski ja emä oli Koivurinteen noutaja. Tiko olikin perinyt molempien rotujen ominaisuuksia, väri ja turkki samojedin, päänmuoto ja korvat noutajan. Koira ei ollut moksiskaan kovistakaan pakkasista ja vettäkään se ei pahemmin pelännyt.

Nuorena poikana Tiko oli napakka pipon nappaaja. Kerran Koivukankaan Anttikin Mäenpään pihassa kävellessään totesi, että häneltä ei ainakaan lakki päästä lähde. Siinä sitten puheltiin niin ei ollut kauaakaan kun koira oli heinäpellolla Antin pipoa kaivamassa piiloon.

New Forestin poni Rolökke Barbaran alias Paukun tullessa taloon Tiko ajatteli ottaa ohjat käsiinsä. Paukku ei moista ajatellutkaan, hän oli olevinaan foresti neiti täydellinen. Niinpä se potkaista pöläytti Tikosta luulot pellolle. Potkaisun jälkeen Paukku ja Tiko olivat mitä ylimmät ystävykset. Nukkuivat yhdessä, juoksivat yhdessä ja jakoivat saman pihapiirin. Ruokailuajatkin olivat samat, ruoanlaatu vaan erilainen; toinen kasvissyöjä toinen lihansyöjä.

Ikä alkoi jo painamaan jaloissa. Nuorena Tiko juoksi jopa 50 kilometrin tuntivauhtia 3 kilometrin matkan kotoa Kirvesjärvelle, Paukun nopeuksiin se ei kuitenkaan pystynyt. Paukku kun katsoi, että nyt se koiranrakki meinaa ohi mennä, niin ei kun kopoti, kopoti, aina vaan nopeampaa. Loppuaikoina ei Tikon voimat enää moiseen riittäneet. Autonkyyti oli paljon helpompi tapa liikkua.

Kesäiselle onkireissulle oli turha lähteä Tikon kanssa saaliin toivossa. Kun sai ongen heitettyä järveen Tiko meni kohon viereen haukkua reksuttamaan, no eihän kalat näin äänekkäällä onkimismenetelmällä koukkuun tohdi tarttua.

Tikolla oli lupsakka luonne, mutta mitkään pyörien varassa liikkuvat kulkupelit eivät olleet oikein sen mieleen, paitsi oman auton penkki. Kissatkin olivat jostain syystä sen vihan kohde. Jänikset saivat tulla vaikka sen viereen päivänokosille, niistä se ei välittänyt tippaakaan.

Nuorena ollessaan Tikolle sattui monenlaista kommellusta. Kerran se söi ompelulankarullan. Koira juoksi pitkin pihaa ja ulisi, koska lankarulla pyöri sen pyllyssä ja lanka takertui pihapusikoihin ja luistaessaan viilsi varmaankin haavan. Muuta en siihen hätään keksinyt kuin katkaista langan. Onneksi se sai rullan ulos ihan omin avuin.

Autokin poloista on tönäissyt ja traktorin lumilevy on kolahtanut otsaan. Loppuaikoina Tiko makasi enimmäkseen selällään jalat kohti taivasta, nyt ovat pahimmat kommellukset takanapäin.

Aikanaan kävi niin, että Paukusta tuli runoratsu ja Tikosta runorakki.