Kyyjärven verkkolehti | maaliskuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Naislentopalloilijoille kolme voittoa

Sanna Honkonen

Kyvyn naisten 3-sarjajoukkue kävi nappaamassa kolme voittoa Jyväskylästä sunnuntaina 11.3.

Jyväskylän Huhtaharjulla Kykyä vastassa olivat Huhtasuon Kisa ja Jyväs Lentiksen kaksi joukkuetta. Ensimmäisen pelin Kyky kukisti puhtaasti 2-0 JyLen saadessa vajaat kymmenen pistettä kummassakin erässä. Maijan ja Heidin syötöt olivat liian kovia JyLen joukkueelle eikä Kyvyn kenttä ehtinyt edes pyörähtää täyttäkierrosta, kun 25 pistettä olivat jo taulussa. Toiseen erään lähdettiin niiltä paikoilta joihin ensimmäisessä jäätiin, että saatiin jokaiselle syöttömahdollisuus.

Toisessa pelissä HuKi pääsi säikäyttämään heti ensimmäisessä erässä, jonka KyKy hävisi. Toiseen erään tehtiin "radikaaleja" ratkaisuja ja saatiin vastustaja hämilleen: meidän keskitorjujasta tuli passari ja passarista nelospaikan hyökkääjä. Näin KyKy vei toisen ja kolmannen erän. Kolmas erä ei kuitenkaan tullut helpolla, sillä pisteet menivät siinä 15-13.

Kolmas peli voitettiin taas puhtaasti 2-0 eikä JyLen kakkosjoukkueella ollut mitään sanomista.

KyKy nousi näillä voitoillaan oman lohkonsa kolmanneksi heti Äänekosken ja Petäjäveden perään. Naisilla on viellä pelattavana yksi peli Vehniän Warttia vastaan.

Joukkueessa pelaavat Heidi Huumarkangas, Sirpa Huumarkangas, Maija Uusisalo, Sanna Honkonen, Raisa Eteläkari, Inkeri Uusisalo, Suvi Pääkkönen, Teija Lampela, Pia Salmi ja Eija Mäkelä.