Kyyjärven verkkolehti | maaliskuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogitVasen valikko

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Yöelämää koululla

20.3.2007 Pirkko Kotanen

4.luokan oppilaat viettivät yö-koulua 15.3.2007 Nopolan koululla.

Torstai aamuna koulu alkoi normaalisti klo 9.00. Oppilaat tulivat kouluun normaalia suurempien kimpsujen ja kampsujen kanssa. Päivän päätteeksi vietettiin yö-koulua ja perjantaina jaksettiin vielä puurtaa päätteeksi normaali koulupäivä.

Yö-koulu alkoi tietenkin perinteisellä Paletin herkkureissulla. Jokainen kävi ostamassa hiukan naposteltavaa iltaa varten.

Reissun jälkeen alkoi pitsan ja lettujen paisto ja osa oppilaista perehtyi elokuvan tekoon. Viikolla oppilaat olivat tehneet alustavan käsikirjoituksen elokuvalle, jonka Reija-ope kuvasi kameralla.

Välillä naposteltiin lettuja ja pitsaa, pelattiin pelejä ja leikittiin piilosta ulkona ja sisällä. Illan aikana oli oppilailla myös vapaa-aikaa omille touhuille.

Iltapalalla syötiin loput letut ja pitsat sekä teetä ja voileipää. Yöpuulle mentiin kahteen eri luokkaan. Hyvin uni tuli kaikille ja aamulla noustiin virkeänä aamupalle ja uuteen päivään.