Kyyjärven verkkolehti | huhtikuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Tämä on hyvä retkieväs

23.4.2007 Eevaliisa Hakola / Kyypartio

Partioviikko alkoi supenpentujen retkellä näkymättömälle kodalle.

Arttu 9 vuotta, oli tehnyt retkieväänsä itse. Väliin hän kertoi laittaneensa kinkkua ja salaattia joka herkullisesti näkyy sämpylän välistä. Artun sämpylä herätti kyllä veden kielelle.  Myös Millalla 8 vuotta oli kuulemma eväänä erityisen herkullista leipää, jossa jotain kokojyvää? Ja leipää löytyy Millan mukaan ainakin Alajärven kaupasta. Paavolla 7 vuotta oli eväänä makkaraa. Kaikilla lapsilla repusta löytyi evästä, se kun kuuluu retkeen niinkuin nenä päähän vaikka nälkä ei kova olisikaan.

Metsässä oli märkää mutta kivaa. Vähän jännitti millainen kota sieltä metsästä löytyisi. Ylitettiin ojia eikä kukaan molskahtanut. Hirvien papanakasojakin nähtiin. Mutta kummallisinta oli se, miten yhden vuoden aikana häviää niin selvä kulkureitti aivan kuin näkymättömiin. Joku jopa rohkeni epäillä onko koko kotaa olemassakaan. Epäilijät voivat katsoa kuvaa vuoden 2005 marraskuun julkaisusta.

No kota säilyi sudareille vielä mysteerinä. Tärkein asia miksi metsään menimme saatiin kuitenkin hoidettua. Eli haimme materiaalia retkisauvan tekemiseen. Kololla sitten jatkamme sen työstämistä.

Alunperin piti pitää kevään päätöskekkerit kololla. Mutta pakkohan meidän on se kota valloittaa ja samalla testata uusia retkisauvoja käytännössä. Eli 21.5. klo 18.00 nyyttärit näkymättömällä kodalla. Kumisaappaat on silloinkin pakollinen varustus.