Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Pajatsomestaruudet Karstulaan ja Kuusniemelle

22.7.2007 Kyyjärven Mediamyllärit ry / Pakinoitsija S.Käki / AT

Kyyjärven markkinoiden yhteydessä 21.7.2007 pidetyssä 20 -pennin pajatsonpeluun SM-kisassa meni henkilökohtainen mestaruus Osmo Kantaselle Karstulaan ja haastekisan mestaruus P.A. Turpeisen johdolla Kuusniemen joukkueelle.

Henkilökohtaisen kisan kahtena edellisenä vuonna voittanut Elina Mäntylä ei ollut tällä kertaa puolustamassa mestaruuttaan, joten pelikenttä oli jäänyt avoimeksi uusille yrittäjille. Aamupäivän aikana järjestetyissä alkukarsinnoissa tehtiin toista sataa pelisuoritusta. Karsintojen viisi parasta pelaajaa kelpuutettiin iltapäivän finaaliin, joka lopulta huipentui kahden parhaan, naantalilaisen Jussi Mäntylän ja karstulalaisen Osmo Kantasen kaksintaisteluun. Suomen mestaruuden vei lopulta Osmo Kantanen, jolle Jussi Mäntylä, joka muuten on edellisvuosien voittajan Elina Mäntylän veli, hävisi pistein 33-21. Muut finalistit olivat kyyjärveläinen Kai Oinonen, perholainen Viljo Luoma-aho ja alahärmäläinen Ritva Kuoppala.

Haastekisaan oli saatu joukkueet Kyyjärven Kyvystä, Kyyjärven Yrittäjät ry:stä, Mediamyllärit ry:stä, Järviradiosta, "julkkiksista" sekä Kuusniemen kunnasta, Kuusniemihän on tunnettu kyyjärveläislähtöisen kirjailijan Heikki Luoman huippusuosituista TV-sarjoista, mm. Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja. Kuusniemeltä olivat "kesäretkelle" Kyyjärvelle lähteneet asennusyrittäjä P.A. Turpeinen, sekä entiset myymäläautoyrittäjät, nykyiset tanssilavayrittäjät Late  ja Paula Jortikka. Muun markkinavieraiden viihdyttämisen ohella Kuusniemen joukkue kävi pokkaamassa pajatsonpeluun haastekisan mestaruuspokaalin. Järviradion joukkue (Sami Hotakainen, Jaana Lehtorinne ja Lasse Mansikka-aho) oli toinen ja kolmanneksi sinnitteli Mediamyllärit (Maija Uusisalo, Hannu Aumanen ja Erkki Koivisto).