Atzorit – Atlantin puutarha

Azorien saaret ovat syntyneet vulkaanisen toiminnan seurauksena. Golf-virta pitää meriveden läpi vuoden 16-23 –asteisena. Elokuu on yleensä lämpimin kuukausi, mutta viime viikollakin siellä oli tosi lämmintä. Säätila vaihteli välillä tosi nopeasti jopa usean kerran tunnissa.

Azoreita voi pitää luonnosta kiinnostuneen turistin ihannekohteena. Me tosin emme ehtineet tutustua kuin pääsaareen, Sao Migueliin ja siihenkin kovin pintapuolisesti. Saari on vain n.80 km pitkä ja vajaat parikymmentä kilometriä leveä.  Siellä on kaksi kaupunkia ja lukemattomia isompia ja pienempiä kyliä. Maatalous on yleinen elinkeino. Teiden varsilla näki paljon maissipeltoja ja banaaniviljelmiä. Ananasta kasvatetaan kasvihuoneissa ja se on kuulemma maailman parasta. Myös Euroopan ainoat kaksi teeviljelmää ovat tällä saarella. Lehmiä saarella on yhtä paljon kuin ihmisiä (heitä on n.132 000). Lehmät käytiin laitumella lypsämässä siirrettävän lypsyaseman avulla. Yleinen näky tien päällä oli hevosen vetämät kärryt maitotonkkineen. Tonkat saattoivat myös roikkua hevosen selässä pareittain. Niitä kuljetettiin myös kolmipyöräisellä mopolla tai pienellä kuorma-autolla. Usein tonkkien seurana istuskeli lavalla myös ihmisiä.

Muutaman päivän meillä käytössämme oli vuokra-auto, jolla huristelimme ympäri saarta. Tien viittoja oli tiheästi suuntaa näyttämässä, mutta niissä ei kerrottu, kuinka pitkä matka määränpäähän oli. Päätiet olivat hyväkuntoisia, mutta melko kapeita. Parhaimmillaan tie nousi jopa 900 metrin korkeuteen. 1,2-litraisella moottorilla se tiesi ykkösvaihteella köröttelemistä, jotta auto jaksoi kivuta serpentiinimutkan toisensa perään. Huikaisevat näköalat palkitsivat. Kukkulat peltotilkkuineen, kraatterijärvet, lehmilaumat huippujen tuntumassa ja lehmänkellojen kalkatus, sininen Atlantti kaiken sen ympärillä. Teiden varret loistivat sinisenään ihmisen korkuista hortensiaa sekä matalampaa sinisarjaa.  Alempana laaksossa tiet mutkittelivat läpi pikkukylien. Kadut olivat niin kapeita, että autovuokraamon edustaja käski meidän aina kääntää auton sivupeilit linttaan, kun parkkeerasimme sen. Taloihin astuttiin suoraan kadulta. Yleensä niissä ei ollut mitään etukuisteja tai tuulikaappeja, eikä myöskään etupihaa. Vanhukset saattoivat istuskella avoimen oven äärellä portaalla jalat kadulla ja seurasivat elämää ympärillään. Kadut oli tehty mustista laavakiven palasista ja jalkakäytäviä koristivat mitä erilaisimmat valkeista kivennokareista tehdyt kuviot.

Saaren rannat ovat pääosin hyvin jyrkkiä. Uimapaikkoja ei ole kovin tiheässä. Hiekkarantoja on muutama. Hiekka on laavakivestä hioutunutta ja aika harmahtavaa. Aurinko kuumensi sen niin polttavaksi, ettei paljailla jaloilla oikein pystynyt astumaan. Uinti ranta-aallokossa oli tosi piristävää. Kävimme myös virkistäytymässä luonnon uima-altaassa. Mustien ranta-kallioiden ja suurten kivenlohkareiden välissä oli tyyniä altaita, joihin meren tyrskyt eivät päässeet.

Delfiini- ja valassafarilla pääsi tutustumaan saarta ympäröivään eläimistöön. Moottoriveneellä tehtiin muutaman tunnin retki avomerelle. Löysimme useita delfiiniparvia. Hauskasti delfiinit hyppelivät ja sukeltelivat veneen ympärillä. Myös yhden kaskelotin vesisuihkut ja sukelluksen syvyyksiin onnistuin näkemään.

Furnasin alueella on nykyään eniten vulkaanista toimintaa. Kuumat lähteet pulppuavat ja roiskuttavat kiehuvaa vettä ja ilmassa tuoksuu lievä rikkivedyn tuoksu. Paikalliset kypsensivät muovisäkeissä maissintähkiä kuumassa vedessä turisteille myytäväksi. Päivän ruoka cozido (possua, nautaa, kanaa, lammasta, verimakkaraa, maustemakkaraa, kaalta, porkkanaa, perunaa, jamssia…) oli valmistettu kypsyttäen useita tunteja maahan kaivetussa kuopassa. Terra Nostran kasvitieteellisessä puutarhassa näimme upeita istutuksia. Nuoruuden lähteessä vesi oli n. 40-asteista, siellä uituaan saattoi saada muutamia elinvuosia lisää.

Azoreiden väki on hyvin katolista. Eräällä reissulla osuimme pieneen Algarvian kylään, jossa oli alkamassa juhla kylän suojeluspyhimyksen kunniaksi.  Katua pitkin kulki kukista ja värjätystä puunhakkeesta valmistettu polku. Kunkin talon kohdalla oli omanlaistaan kuviointia.  Kulkue lähti kirkosta. Nuoret miehet kantoivat kangasta, jossa lie ollut pyhimyksen kuva. Pienet tytöt ihanissa juhlapuvuissa kantoivat pieniä Jeesus-patsaita, rukouskirjoja ja Raamattuja sekä viinirypäleterttuja, sitten tulivat korkeammat patsaat isompien tyttöjen kantamana, pappi asteli katoksen alla ja torvisoittokunta asteli viimeisenä ennen kylän asukkaita. Vaikuttava näky, joka ei hevillä unohdu.

Tässä pieniä palasia viikon kokemuksista. Mielessä on tunne: tuonne haluaisin palata uudelleen. Monta kylää jäi koluamatta, monta mielenkiintoista kohdetta näkemättä. Ja lisäksi ovat vielä ne muut kahdeksan Azorien saarta, joihin myös tutustuisin ilomielin!