Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Tomaattivirtuoosi

22.9.2007 Irma Mäkelä

Jos tuli musta päivä kansalaisjournalismille, niin samantapaisesti kävi vähän vihreille tomaateillekin.

Keitin tomaatit ohjeen mukaan. Ei niistä kuitenkaan kuoret lähteneet repimälläkään irti. Anu sanoi, että olisit tehnyt viillon; sellaisen rastin muotoisen. Olisi kuulema lähtenyt kuori ihan itsestään. No keittämisen jälkeen yritin kuoria niitä. Tuli siinä kuoriessa mieleen eräs juttu. Lääkäri oli sanonut yhdelle tummulle, että verenpainetautisi ei tykkää suolasta. Tummu oli tuumannut, että menköön pois, jos ei kerta tykkää. Tomaattien suhteen käytin päinvastaista logiikkaa: Pitäköön kuorensa, kun kerta niin niistä tykkäävät.

Etikkaliemen tein kuten käskettiin. Lisäsin kuitenkin siihen vielä avomaan kurkuille tarkoitetun säilötepussin sisällön. Hyi hitsi, mille meidän keittiö haisi, ja koko huusholli. Asettelin lopuksi tomaatit säilöntäpurkkeihin ja jääkaappiin. Mika tuli seuraavana päivänä käymään. Laitoin oikein hyvät ruoat ja sanoin, että otappa "Irman tomaattipikkelssiä" lisukkeeksi. Yhden se söi väkipakolla ja meinasi, ettei näitä syö pirukaan.

Hannu (minun ukko) sanoi, ettei hän asu tällaisessa talossa, kun ei hirvie jääkaapin ovea aukaista, alkaa niin etomaan. Totesin, ettei parempaa laihdutusainetta olekkaan kuin säilötyt vihreät tomaatit. Patentti niille olisi pitänyt hakea ja kilot kuriin.

Lopulta tässä jutussa kävi niin, että Hannu kävi kaatamassa pikkelssit Paskontien taakse kauas metsään. Ei ne varmaan kelpaa karhujen ruoaksikaan, mutta tulipahan kokeiltua.
Oppia ikä kaikki!