Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Isokuusi kaadettiin

4.9.2007 Veikko Huumarkangas

Peuralinnassa Huumarkankaan mäellä Isonkuusen nimeä kantanut kuusivanhus tuli tiensä päähän

Kuusi kuului läheisesti kaikkien Huumarkankaan mäellä kasvaneiden lasten historiaan, aina viime vuosisadan alkupuolelta lähtien. Lukuisat kerrat lasten leikit tapahtuivat juuri Ison kuusen juurella ja sen oksilla ja rungolla kiivetessä. Monasti se antoi hyvät kyydit kun sen oksilla makasi ja ponnisti maasta vauhtia, niin  saattoi oksat heittää kyydissä olijan metrikaupalla ylös päin.

Usein myös koti rakennettiin tuttuun Isoon kuuseen, joskus kerrostalossa oli monia koteja. Ahkerasta käytöstä johtuen Ison kuusen oksat aivan kiilsivät juurestaan pienten jalkojen niitä tallatessa. Isoa kuusta käytettiin myös hurjempiin leikkeihin mm. Ensin kiivettiin korkealle, josta hivuttauduttiin oksien päihin ja siitä sitten liutettiin oksa oksalta alaspäin kunnes oli taas kovaa maata jalkojen alla.

Monesti kiipesimme iltahämärissä kuuseen korkealle ja illan pimettyä ihmettelimme kaukaisuudesta Pohjanmaalta näkyvää punaista valoa. Oli kuulemma joku Lapuan Tv:n mastovalo.

Näin jälkeenpäin täytyy ihmetellä ettei kukaan pudonnut ja loukkaantunut kuusen kanssa temutessa.

Kerran eräs hurja Einari Paananen kiipesi kuusen latvaan ja jätti sinne käyntikorttinsa. Hän nimittäin katkaisi kuuselta latvan. No sekin näkyy kuusesta otetuissa kuvissa ja jutun lisäkuvissa.

Ja sitten ne stratekiset mitat. Ympärysmitta 324cm, Halkaisija 102cm kaatokohdasta ja Pituus n. 23m50cm. Ikää kuusella oli pikaisen laskutoimituksen perusteella noin 115-120 vuotta. Että sillee.......