Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Valtuuston kokouksen tallenne valmistunut

Kunnanvaltuuston 27.8.2007 pitämän kokouksen tallenne löytyy Nettiradio -painikkeen alta.



Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Valtuuston kokouksen tallenne valmistunut

1.9.2007 Aaro Toppinen

Kunnanvaltuuston 27.8.2007 pitämän kokouksen tallenne löytyy Nettiradio -painikkeen alta.

Kuuntelijoilta saadun palautteen mukaan lähetys oli tekniseltä laadultaan paras mitä tähän mennessä on saatu aikaiseksi. Osittain tämä varmaan johtui siitä, että käytössä oli jälleen kaksi uutta langatonta mikrofonia, Lautasen Jarilla ja Tammisen Ossilla. Niiden ansiosta pöytämikrofoneja voitiin asetella uudelleen.

Puheenjohtajallakin oli hyvin muistissa kuuntelijoiden välittämä toive, jonka mukaan hän sanoi hyvin selkeästi valtuutetun nimen, jolle hän myönsi puheenvuoron. Sekunnin kymmenesosista on kiinni se, että Veikko ehtii avata puhujan kanavan ja sen verran pitäisi valtuutettujen malttaa mieltään ennenkuin aloittavat puheenvuoronsa. 16 kanavaa on käytössä ja siinä ne muutamat sadasosat menevät ennenkuin oikea nappula on käsillä ja kanava auki.

Paikanpäällä kokousta seurasi Viiden Kunnan Sanomien toimittajan Pasi Antilan lisäksi yksi kuntalainen. Nettiradiossa latauksia 23 eli arviolta 30 - 50 henkilöä.