Kyyjärven verkkolehti | syyskuu 2007
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Sulo Tanskanen viimeiselle matkalle

Sulo Tanskasen siunattiin viimeiselle matkalle sunnuntaina 26.8. jumalanpalveluksen yhteydessä Kyyjärven kirkossa.



Sulo Tanskanen viimeiselle matkalle

27.8.2007 Olavi Vallivaara

Sulo Tanskasen siunattiin viimeiselle matkalle sunnuntaina 26.8. jumalanpalveluksen yhteydessä Kyyjärven kirkossa.

Sulo Albin Tanskanen nukkui pois 14.8.2007 Jyväskylän Keskusairaalassa, 81-vuoden iässä. Hän oli syntynyt 23.5.1926 Suojärven pitäjässä, Karjalassa. Sodan jaloista oli paettava perheen mukana Laukaaseen. Välirauhan aikaan palattiin jälleen kotiseudulle Karjalaan. Uusi evakkomatka ja koti tuli Viitasaarelle. Viitasaarella Sulo toimi pitkään Haapaniemen Sahalla metsätyönjohtajana. Sittemmin hän oli SOK:n palveluksessa Suolahdessa ja Rutalahdessa. Kaipolaan hänet kutsuttiin tiilitehtaan työnjohtajaksi ja sieltä Jämsän Sähkön palvelukseen. Jämsässä hän tutustui tulevaan puolisoonsa Salme os. Saareen. Heidät vihittiin avioliittoon 5.8.1967. Yhteinen koti oli Jämsässä. Sieltä he siirtyivät v.1975 Halsualle, jossa Sulo toimi Hakolan liikenteen autonkuljettajana. Kyyjärvelle Sulo ja Salme muuttivat v.1982, Salmen kotipaikalle Lehtosaareen. Sulolla oli kädentaidot. Hän mm.  veti kansalaisopistossa kellonteko ja kasvisruoka piirejä. Sulo oli vilkas, huumorintajuinen ja luonteeltaan tarkka. Kalastus ja korona olivat hänen mieliharrastuksia. Omakohtainen usko oli Sulolle kirkastunut miehuusvuosina. Hänen paikkansa on nyt tyhjä seurapenkissä ja kirkossa. Hän olikin uskollinen kirkkovieras sunnuntain jumalanpalveluksissa. Vielä pari päivää ennen kuolemaansa hän oli mukana kotikirkon messussa. Sulo kannettiin Kyyjärven kirkkomaahan suuren ystäväjoukon saattelemana. Muistojuhlaa vietettiin Kivirannassa. Suloa jäivät kaipaamaan Salme puoliso, lapset, läheiset ja monet ystävät.