Kyyjärven verkkolehti | tammikuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Kunnanhallituksen päätöksiä

23.1.2008 Maarit Autio Kyyjärven kunta

Kunnanhallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksensa 21.1.2008.

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan vuodelle 2008, päättää kunnanvaltuuston kokousten koollekutsumistavasta ja kunnallisten ilmoitusten julkaisemistavasta vuonna 2008.

Kunnanhallitus päätti myös omat kokouspäivänsä kevätkaudelle 2008. Kunnanhallitus kokoontuu maanantaisin 11.2., 31.3., 21.4., 19.5. ja 9.6. klo 9.00 kunnantoimistolla. Ylimääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa. Syyskaudella varsinaiset kokoukset pidetään pääsääntöisesti jokaisen kuukauden toisena tai kolmantena maanantaina.

Kunnanhallitus päätti lisäksi mm. seuraavat asiat:

- hyväksyi osaltaan seutukunnan talous- ja velkaneuvonnan järjestelyt 1.1.2008 alkaen,
- merkitsi tiedoksi valtioneuvoston palautteen kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toimeenpanosuunnitelmasta ja selvityksestä,
- hyväksyi sivistyslautakunnan esittämän vannesahan hankinnan koululle,
- hyväksyi osaltaan yhteistyöhankkeen Finncao Oy:n, Keski-Suomen liiton ja alueen kuntien kanssa metsäteollisuuden sivutuotteiden käytön selvittämisestä ja esitti, että hankkeen yhteydessä selvitetään myös betoniteollisuuden sivutuotteiden hyödyntämis- ja yhteiskäyttömahdollisuudet,
- vahvisti maaseutuelinkeinojen ja muiden elinkeinojen kehittämiseen varattujen määrärahojen jakoperusteet,
- hyväksyi periaatteet, jolla lomarahaa voi vaihtaa vapaaksi,
- hyväksyi valtionosuudet vuodelle 2008,
- antoi yhdessä seutukunnan muiden kuntien kanssa lausunnon käräjäoikeusverkoston kehittämisestä oikeusministeriölle,
- nimesi kunnan edustajat kuuden kunnan ohjausryhmään sekä seudulliseen kehittämisryhmään,
- esitti valtuustolle neljän metsätilan myyntiä ja yhden tilan (määräalan) osalta tarjousten jättöajan jatkamista, sekä
-nimesi toimikunnan Kivirannan alueen suunnitteluun ja kehittämiseen.

Kunnanhallituksen pöytäkirjat ovat yleisesti nähtävinä kunnanvirastossa kokousta seuraavana maanantaina viraston aukioloajan.