Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Katso lisäkuvat   

Navettareissu

5.2.2008 Heli Auranen

Päiväkodin lapset pääsivät tutustumaan Lahtisen Petrin navettaan ja näkivät ihan oikeita lehmiä.

Astuessamme sisään navetan ulko-ovesta lapset olivat jännityksestä mykkiä. Ennen kuin pääsimme navetan puolelle kengät kasteltiin pienessä desinfiointiastiassa. Sen jälkeen isäntä avasi oven navetan puolelle, jossa isokokoiset lehmät, kauniilla silmillään ja ammuu-ääntelyllä toivottivat meidät tervetulleiksi.

Välittömästi lasten huomio kiinnittyi kahteen pieneen vasikkaan, joita tarkasteltiin lähempää. Tutustuminen oli molemminpuolista, sillä vasikatkin ihmettelivät kahdella jalalla kulkevia pieniä olentoja hieman pelokkaina.

Hellyttävän tutustumishetken keskeytti kummallinen ääni. Isäntä kertoi ruokakärryn lähtevän liikkeelle ja tiputtavan jokaisen lehmän eteen annoksen tarvittavia ravintoaineita. Yksi lehmistä odotti vuoroaan malttamattomana, heilutti päätään ja tuumasi - muuulle kans.

Isäntä kertoi, miten lypsetty maito kulkeutui putkia pitkin suureen tankkiin. Maitoauto käy joka toinen päivä tyhjentämässä tankin ja vie maidon meijeriin. Meijerissä maito pakataan tölkkeihin. Siitä tehdään myös jogurttia, jäätelöä, juustoa jne.

Navetan ulkopuolella meille esittäytyi navettakissa Kaunotar. Lopuksi lapset saivat kokeilla miltä tuntuisi ajella ihan oikealla traktorilla.

Suuret kiitokset Petri Lahtiselle mukavasta ja mieleenpainuvasta elämyksestä navetassa!