Kyyjärven verkkolehti | helmikuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

 

Katso lisäkuvat   

Päivä kissanäyttelyssä

19.2.2008 Paula Mäkelä / Irma Mäkelä / Mediamyllärit

Kissaharrastus vei tiemme Jyväskylään sunnuntaina 17. helmikuuta.

Kello soi puoli viiden aikaan aamulla ja vaikka olisi tehnyt mieli sammuttaa herätyskello, ei auttanut muu kuin riuhtoa itsensä ylös sängystä. Puoli kuudelta, aamutoimien ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen matka kohti Jyväskylää alkoi sankan lumisateen saattelemana. Olimme matkalla kohti Keski-Suomen rotukissayhdistys ry:n järjestämää kansainvälistä rotukissanäyttelyä. Paikalle saavuimme noin puoli kahdeksan aikaan ja heti oli edessä eläinlääkärin tarkistus, ei meille vaan Marikan kissalle, cornish rex naaraalle Lubava Small Magic Bast, lempinimeltään Iriska. Vaikka jännitti, niin läpi päästiin.
      
Paikalle saapui sunnuntaina noin nelisensataa kissaa, lauantaina oli ollut enemmän, noin viitisensataa. Eri rotuja oli edustettuina noin kolmisenkymmentä, osa yleisempiä, osa vielä harvinaisempia. Lisäksi mukana oli kotikissoja. Jokaisella kissalla oli oma häkkinsä, minkä aamulla ensi töiksemme sisustimme kissalle viihtyisäksi. Monenlaista viritelmää oli näkyvillä laidasta laitaan, riippuen omistajan omasta tyylistä. Tuomaripöytiä oli reilut kymmenen, minne kissat vietiin arvosteltaviksi. Jos menestystä tuli, niin pääsi eteenpäin kisaamaan eri titteleistä. Iriskan taival päättyi ensimmäiseen tuomarointiin neidin ollessa liian hermostunut, olihan tämä sen ensimmäinen näyttelymatka. Arvosteluksi saatiin excellent2.

Vaikka toivottua menestystä ei tällä kertaa tullutkaan, paikan päällä piti pysyä näyttelyn loppuun saakka, sillä kissat olisivat hermostuneet ylimääräisestä hälinästä kaiken keskellä. Tulipahan siinä samalla tutustuttua paremmin näyttelyn kulkuun ja toisiin harrastajiin. Kotiin päästiin lähtemään viiden aikaan iltapäivällä, ja kyllä illalla uni maistui tavallista paremmin.
Iriskaan ja kissalan kuulumisiin voi käydä tutustumassa sivuilla www.lubavan.com

Näihin kuviin ja tunnelmiin uudestaan parin kuukauden kuluttua, terveisin Marika ja Paula.