Kyyjärven verkkolehti | kesäkuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhdyskuntalautakunnan päätöksiä

Yhdyskuntatautakunta kokoontui vuoden 4. kokoukseensa 10.6.2008 kunnanvirastolle.



Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Yhdyskuntalautakunnan päätöksiä

13.6.2008 Yhdyskuntalautakunta / Pekka Mäkelä

Yhdyskuntatautakunta kokoontui vuoden 4. kokoukseensa 10.6.2008 kunnanvirastolle.

Asialistalla oli tällä kertaa vain kaksi varsinaista asiaa:

Lautakunta hyväksyi uuden jätevedenpuhdistamon suunnittelutarveratkaisun.

Lautakunta päätti esittää kunnanhalitukselle osallistumista kuntien ympäristönsuojelun yhteistyön kehittämiseen. Taustalla on Saarijärven kaupungin hallinnoima hanke, joka on saanut rahoitusta Keski-Suomen liitolta. Hankkeen valmistelussa ovat olleet mukana Saarijärven lisäksi, Karstula, Kivijärvi, Kannonkoski, Pylkönmäki ja Kyyjärvi. Hankkeen tavoitteena on turvata ympäristönsuojelun palvelujen saatavuus kuntatasolla, osaavien henkilöstöresurssien turvaaminen, kuntalaisten ympäristöasioihin liittyvän oikeusturvan parantaminen sekä kuntien sähköisten palveluiden parantaminen. Hanke kestää 30.4.2010 saakka.

Kyyjärven kunnan maksuosuus on vuoden 2008 osalta 2.450 € ja seuraavilta vuosilta 4.900 €/v. Lautakunnan esitys edellyttää, että muutkin seutukunnan kunnat osallistuvat hankkeeseen.

Muissa asioissa esillä oli Kisarinteen hallin ylläpitokustannukset, jotka esiteltiin lautakunnan jäsenille. Lautakunta päätti selvittää mitä vaikutuksia on esimerkiksi hallin lämmityksen sulkemisella.