Kyyjärven verkkolehti | lokakuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn EnglishBlogitVasen valikkoKuulumisetPerheuutiset

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

 

Palkkasoturit valloittivat myllyn

24.9.2008 Kyyjärven Mediamyllärit ry / Aaro Toppinen

Otsikko ei tarkoita Betsetin AutoCad-kurssilaisia vaan Heikki Luoman Palkkasoturi-romaania.

Heikki Luoman Palkkasoturi-kirjan uutta pokkariversiota saatavana ennakkon myllyltä jo nyt. Uuden painoksen julkistamistilaisuus on Helsingissä 3.10.2008. Lisätietoja Edicon sivulta www.edico.fi

Kirja on loistava lahjaidea ja selllainen jokaisen kyyjärveläisen kirjahyllyn must-kirja. Heikki on luvannut laittaa kirjoihin omistuskirjoituksen, kun hän seuraavan kerran poikkeaa täälläpäin. Nouda tai varaa omasi pikaisesti hintaan 12 € ennenkuin loppuvat!

Kirjan taustoista Heikki kirjoittaa seuraavaa:

"Kyprokselle sijoittuva romaani Palkkasoturi ilmestyi ensimmäisen kerran 1994 WSOY:n kustantamana kovakantisena versiona. Omasta YK-ajastani on pokkariversion ilmestymisen aikaan kulunut pyöreät 40 vuotta. Arvostettu pienkustantamo Edico Oy näki teoksen ajankohtaisuuden aikana, jolloin YK-miesten henki on halpaa tavaraa maailman kriisipesäkkeissä.

Oikovedosvaiheessa luin kirjani pitkästä aikaa kokonaan lävitse. Aika on antanut etäisyyttä omaan rauhanturvaajakokemukseen, jonka pohjalta kirja syntyi. Olin Kyproksella yhdeksän kuukautta, vuosi oli 1967. Kolme kuukautta olin vartiojääkärinä, kuusi kuukautta autonkuljettajana. Kirjan päähenkilö Eero Koivula kokee suurin piirtein samat vaiheet kuin minäkin. Ihmisenä hän on kiistämättä minun kaksoisolentoni asenteineen, taustoineen, ajatuksineen.

Kirjan päähenkilö on 22 vuotias maalaispoika kuten minäkin siihen aikaan. Ennen Kyprokselle lähtöä olimme isän kanssa joulusaunassa. Isä näki kaulassani riippuvan tuntolevyn ja meni hiljaiseksi. Jonkin aikaa tuumattuaan kysyi, eikö lähtöäni voisi vielä jotenkin perua? Vastasin naureskellen, että minkä takia juuri minulle tapahtuisi siellä jotain pahaa? Isän vastaus jäi iäksi mieleeni: ”Voi kuule, ei maalima tunne sääliä meitä ihimisiä kohtaan.”

Saman kuulee Eero Koivula isältään. Hän tajuaa asiat samoin kuin minäkin: isä pelkäsi poikansa puolesta, äiti oli ylpeä siitä että poika pärjäsi sotilaana siinä kuin kuka tahansa. Tämä on teema, joka kulkee läpi romaanin, ja tekee siitä muutakin kuin seikkailukertomuksen. Tämän ymmärsin oikeastaan vasta sitten, kun joku viisas kirjallisuusarvostelija sanoi sen ääneen. Sitä teemaa ei tarvinnut keksiä, se oli olemassa oman kokemukseni taustalla, ja siirtyi sitä kautta romaaniin.

Mitä ajattelen nyt kokemuksestani Kyproksen Vihreällä linjalla? Oikeastaan se on sanottu romaanin takakannessa:

”Vähän yliparikymppiset suomalaisjääkärit samanikäisten reservinupseerien johtamina valvomassa Vihreän Linjan koskemattomuutta. Haaste oli kova, mutta pojat vastasivat siihen.”

Niinhän me vastattiin, jokainen kohdaltaan."