Kyyjärven verkkolehti | lokakuu 2008
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

Hautausmaata avarretaan

9.10.2008 Olavi Vallivaara

Kirkkoneuvosto piti torstai-iltana 9.10.2008 kokouksen Pappilassa.

Kirkkovaltuustolle esitetään ja edelleen Tuomiokapitulin alistettavaksi tunnustuksettomien hautausmaa-alue. Se erotetaan nykyisen hautausmaa-alueen eteläisestä nurkasta omaksi alueeksi. Vuoden 2007 voimaan tulleen uuden hautaustoimilain mukaisesti kaikilla ev-lut kirkon seurakuntien hautausmailta pitää löytyä myös alue tunnuksetonta hautasijaa tarvitsevalle. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle vuoden 2009 tuloveroprosentiksi entistä 1,75%. Päätettiin myydä puuta harvennushakkuualueesta eniten tarjonneelle UPM-Kymmene Oyj:lle. Hyväksyttiin tarjousten perusteella uusi paloilmoitinkeskus kirkkoon. Kirkkoherran virkavapausanomus myös hyväksyttiin ja jumalanpalvelussuunnitelmat sekä kolehtisuunnitelma. Samoin hyväksyttiin nuorisotyöhön pieni lisämääräraha sekä Vattenfallin johtoalueen käyttöoikeussopimus. Lisäksi päätettiin, että seurakunnan puhelinnumeroja ei julkaista muuta kuin ilmaisissa luetteloissa. Ne löytyvät kotisivulta: www.kyyjarvenseurakunta.fi ja pannaan kuukausittain tulevaan kuntatiedotteeseen ja täällä nopolanewsissä aina tämän tästä ilmoitetaan. Kyyjärven seurakunnan puhelinnumero on entinen 5253300 ja työntekijöiden samoin: Kirkkoherra 045-1291620, kanttori 045-1291621, diakonissa 045-1291622 ja lastenohjaaja 045-1291623.