Muksulan vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Viikkoa rytmittävät erilaiset toiminnot kokkikerhosta nukketeatteriin. Ystäviä on muistettu kortein ystävänpäivänä ja onpa taikurikin käynyt katsomassa Muksulan sirkusta lähiaikoina.
Keväisen talvinen sää on herättänyt ihmetystä Muksulassa. Välillä linnut laulavat aivan kuin kevät olisi jo aivan lähellä. Toisinaan taas pakkanen paukkuu ja sitten kun on luistimet kaivettu kaapeista, niin jo on taas ilma lämmennyt niin, että vesilammikot lotisevat iloisten jalkojen alla. Toivottavasti vielä pääsemme luistelemaan tai hiihtämään..
Tammikuussa lapset keksivät nukketeatteriin sadun ja esittivät sen muille lapsille. Tunteista on juteltu ja satujen avulla käsitelty asiaa. Helmikuussa Ystävänpäivänä askarreltiin kortteja ystäville ja Nalle Nappisilmä aloitti vierailut lasten koteihin. Nalle on pitänyt kovasti vierailuista ja jokaisen lapsen kotiin Nappisilmä pääsee vierailulle kevään aikana. Ihanasti ovat vanhemmat olleet juonessa mukana ja tehneet lasten kanssa asiasta merkityksellisen. Kiitos ihanista päiväkirjamerkinnöistänne, niitä on ihanaa lukea lastenne kanssa aamupiirissä.
Tällä viikolla on sirkusteeman mukaan askarreltu ja temppuiltu salilla. Yllätysveraaksemme saimme Pelle Taikurin sekä hänen apulaisensa Seepran. Näyttivät kuulemma jotenkin tutuilta lasten mielestä.. Nyt sitten kohti ansaittua hiihtolomaa. Ulkoillaan ja vietetään aikaa läheistemme kanssa. Nautitaan olostamme ja kerätään voimia kevääseen.