Suvin jymypaukku uuden vuosikymmenen alkaessa!

Kuntamme pitkäaikainen johtaja täräytti melkoisen paukun heti vuodenvaihteen jälkeen. Näin Suvi julkisessa tiedotteessaan kuntalaisille:

”Rakkaat kuusniemeläiset! Pitkään harkittuani  ilmoitan, että tulen luopumaan kunnanjohtajan tehtävästäni nyt alkaneen vuoden aikana. Eli siis heti, kun uusi kunnanjohtaja on löydetty ja valmis hyppäämään satulaan! Vai pitäisikö sentään sanoa, että astumaan kuntalaivan peräsimen ääreen.

Olen nyt ollut kuntamme luotsina, jos niin uskallan sanoa, kohta kymmenen vuotta, ja katson että nyt on aika miettiä mitä muuta elämältäni haluan. Syyt ovat siis henkilökohtaisia, ei niinkään yleisiä, tehtävästäni johtuvia. Toki kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja yleisistä syitä muodostuu helposti myös henkilökohtaisia syitä, ja päinvastoin. Saa tulkita vapaasti!

Olen saanut kokea monenlaista pestini aikana, mikä varmasti on muuttanut minua ihmisenä. Tai ehkä kuitenkin vain tuonut minussa esiin piirteitä, joista olin uskonut olevani vapaa.  Eräs esiin tullut piirre on sellainen, että en haluaisi sen kehittyvät enää yhtään pitemmälle, koska se on huono kaveri. Lainaan tässä yhteydessä erään kuolemattoman romaanihahmon neuvoa nuorelle täydennysmiehelle, joka kysyi onko totta että pelkoon tottuu. Tämä reimaotteinen sotilas vastasi: ”Älä hitto totuttele pelkäämää, se o huono kaver! Sitä pittää potkii ain poispäi!”

No, minun seuraani tuppautuva ”kaveri” ei ole sentään pelko,  vaan kyynisyys. Sitä tahtoisin potkia  poispäin, mutta yhä useammin olen huomannut sen hapannaaman istuvan työpöytäni reunalla tai rinnallani autossa palatessani jostain kokouksesta.

Ja miksi näin on? Vastaan itselleni ja teille, rakkaat kuntalaiset. Liian usein on tuntunut siltä, että vilpittömät pyrkimykseni kunnan ja kuntalaisten parhaaksi on leimattu joksikin muuksi, oman egoni nostamisyrityksiksi, tai peräti henkilökohtaisen hyödyn tavoittelemisiksi. Minulla on viime aikoina ollut useinkin tunne, että kunnassa olisi kaikki hyvin jos minä lakkaisin ajamasta asioita oman näkemykseni mukaan. Että jossain, en tiedä missä, odottaa lauma ylivertaisia osaajia, jotka korskuvien orhien tapaan kuopivat maata valmiina nelistämään kuntamme pelastajiksi. Tosin yksi kerrallaan, sillä ainakin toistaiseksi virka on henkilökohtainen, ei mikään politbyroo tai troikka, joka korkeuksistaan sanelee miten asiat ovat.

Eli olivatpa ne kuinka hyvänsä, niin mahtikäskyllä ne pannaan olemaan siten kuin niiden pitäisi olla. En käytä tässä kulunutta vertausta keisarin uusista vaateista. Kunta on kuin sukellusvene, jonka jokainen miehistön jäsen tietää vuotavan, mutta mahtikäskyn mukaan se ei voi vuotaa ja lähetetään merelle. Ja niin  tapahtuu viimeinen sukellus, jolle kyllä löydetään myös syylliset – heistä, jotka eivät enää ole syytöksiin vastaamassa.

Tämä ”sukellusvene”, tämä melko syvällä uiva rakas Kuusniememme, kaipaisi nyt eniten sitä kuuluisaa yhteen hiileen puhaltamista. Kuitenkin kyynisyyteni neuvoo minua sanomaan, että sellainen yhteistyö ei toteudu niin kauan kuin samat naamat vuodesta toiseen kiskovat toisiaan tukasta sen kun ehtivät. En mainitse muita nimiä kuin omani, jonka kirjoitan tämän tiedotteeni alle. Kun minä väistyn, on ainakin teoriassa mahdollista saavuttaa yksimielisyys. Mihin se sitten johtaa, se jää kuntalaisten nähtäväksi. Tuleepahan ainakin kokeilluksi  yksi juntu, kuten mieheni kotimaakunnassa sanotaan.

Jo tätä kirjoittaessani tunnen helpotusta. Päätökseni on nimittäin lopullinen, ja minulla on jo valmiit suunnitelmat mihin haluan käyttää ns. vapauteni. Niistä en kuitenkaan kerro, vielä. Kuusniemeä en tule jättämään, enkä takaa että pitäisin jatkossakaan mielipiteeni ominani, mutta niillä on sama paino kuin kenellä tahansa rivikuntalaisella. Ja kuntahan olemme me, me kaikki pienet ihmiset omine toiveinemme ja tarpeinemme.

Liian usein ajatellaan että kunta organisaationa omaa joitakin ihmeellisiä voimia, joilla asiat saadaan kohdalleen tilanteessa kuin tilanteessa. Ei ole mitään ihmeellistä ylivertaista KUNTAA, on vain joukko samojen rajojen sisäpuolella asuvia ihmisiä, joiden työ tuottaa hyvinvointia, jota toivon mukaan jaetaan myös niiden hyväksi, jotka eivät enää, tai vielä, itse jaksa

Kuka muotoilikaan määritelmän mitä on kunta? Vapaasti lainattuna jotensakin näin: ”Mitä on kunta? Läjä papereita, muutama merkittävä virkamies, ja lauma toinen toistaan pöllömpiä luottamushenkilöitä, jotka tekevät päätöksiä sillä varmuudella jonka täydellinen tietämättömyys antaa.”

Tähän yhteyteen en malta olla sanomatta, että Hakkaraisen ja kannattajiensa ajama Juurikka-ahon ja Niiralankulman kyläkoulujen lopettamispäätös oli minulle henkilökohtainen tappio, jota en jaksanut niellä. Lisäisin tähän, että noita pöllöjä löytyy myös virkamiesten tai naisten joukosta. Ja nyt siis tämä yksi mahdollinen pöllö lehahtaa sille korkealle oksalle, joka on varattu kaikille kaiken arvostelijoille kautta aikojen!

Hyvää alkanutta vuosikymmentä kaikille kuntalaisille!

Suvi Pohto.”