Kauppakeskuksen tontti yhdelle omistajalle

Kauppakeskuksen tontti on nyt virallisesti Turpeisten omaisuutta, mikä aiheutti sen, että keskuudessamme on muitakin varakkaita kuin edellä mainittu yrittäjäpariskunta.

Paikallaan lienee, että valotamme lukijoillemme millaisia vaikutuksia tuo oloissamme mittava maakauppa aiheutti itse kenessäkin.

Kiireistä Jortikan pariskuntaa emme tavoittaneet, joten aloitimme ostaja-osapuolesta. Tapasimme Turpeisen arkisissa puuhissa, eli hinaamassa Kylmälehdon autoa, ilmeisesti käyntiin. Hinausaktio tapahtui kovassa pakkasessa huoltamon piha-alueella ja oli juuri alkamassa.

- Jaa mitä? Turpeinen kysyi kun näki meidän tulevan.
- Käynnistysvaikeuksia vai?
- Juu, tai ei kai se sitä enää koitakkaan. Romuuttamolle hinataan.
- Vai niin, mutta vielähän se ajeli sillä ennen joulua.
- Juu mutta ei sovi kuulemma enää imakoon.
- Tämä hinaamalla käynnistäminen vai?
- Ei kun auto, meinaa kai ostaa päräyttää uuren.

Kylmämälehdon kärsivällisyys riitti ihmeen pitkään odotteluun, mutta samassa mies jo jalkautui ripeästi maastoautostaan. Katselimme häntä kuin ihmettä. Mikä muutos!  Tuliterä puoliturkki, kookas turkislakki, uudehkot diagonaalihousut, jatsarimalliset saappaat joita ei luulisi enää mistään saavankaan. Kylmälehdon ääni narisi kuivan itsetietoisesti:

- Anteeksi että keskeytän, mutta mikä on niin tärkeä asia että minun täytyy odottaa?
- Ei tässä mitään, tuli vaan  toi tuttu toimittaja juttusille.

Kylmälehto virkistyi silminnähden ja askelsi lähemmäs.

- Tehän se olettekin, en heti tunnistanut kun kasvonne ovat noin maksanväriset? Ette kai te tullut mobedilla?
- Kyllä, valitettavasti.
- Niin minä otaksuin! Käytänkin nyt tilaisuutta hyväkseni ja jätän pienen ilmoituksen seuraavaan lehteenne.
- Kiitos, sehän kyllä sopii. Saneletteko sen saman tien vai…
- En, se on tässä paperilla valmiina.

Kylmälehto tsekkasi hetken taskujaan ja löysi etsimänsä puoliturkin povitaskusta.

- Tässä, eikä sitten mitään omavaltaisia toimituksellisia nihilisointeja!
- Tarkoittanette stilisointeja?
-  Ei vaan nihi! Teillä toimittajilla on aina kiusaus jättää muutamia tärkeitä sanoja pois. Haluan sydämeni valitun lukevan sanasta sanaan sen mitä olen kirjoittanut. Eikä sitten sydämeen kahta ämmää, sanon tämän kaiken varalta huomioon ottaen sen, että kyse on mitättömähköstä pienjulkaisusta.
- Ymmärrän, mutta pari kysymystä siitä tonttikaupasta…
- Olen sanonut kyseisestä aiheesta kaiken siinä paperissa, ja osannette lukea myös rivien välejä. Turpeinen, saanko pyytää?

Turpeinen työntyi hinausautoon ja vakuutti:

- Nyt lähtee, se on varma kun tauti! Meinaan romuuttamoon Nokialle!

Idea pasahti mieleeni ilmeisesti Turpeisen seurasta inspiroituneena, ja säntäsin Kylmälehdon perään.

- Minä voisin lunastaa tuon auton!

Kylmälehto pyörähti kannoillaan ällistynyt ilme kasvoillaan:

- Sanoitte anteeksi mitä?
- Että voisin lunastaa tuon romun itselleni! Maksan saman kun romuttamo, joka käsittääkseni ei maksa mitään, tai siis lähes mitään, eli tarjoan tuosta romusta kaksisataa euroa!
- Lienette unohtanut tarjouksestanne yhden nollan pois?
- Mutta tehän sanoitte että se ei käynnisty ja on menossa romuttamoon!

Kylmälehto näytti juuri niin ylimieliseltä kuin äkkirikkaat typerykset näyttävät:
- Käsittääkseni en ole antanut tuonsuuntaista informaattioata!

Turpeinen iski näkyvästi silmää Kylmälehdon selän takana ja nyökytteli päätään, samalla kun näytti viittä sormea yksi kerrallaan.

- Saatte siitä kolme tonnia, me rääkäisimme.
- Sovittu, oli ilo asioida sivistyneen ihmisen kanssa. Hypätkää puikkoihin ja viekää minne ikinä tahdotte. Turpeinen, irrottakaa hinausköysi.
- Jaa niin tota köysi? Ei kai toi maasturi mikään potkulauta ole, meinaan millä se sen mihkään vie jos se ei kerran käynnisty?
- Kuka niin väittää, Kylmälehto tuohtui. -  Minähän käynnistin sen aamulla ensimmäisellä startilla!

Turpeinen katseli meitä vuoroin silmät pauheellaan:

- Minkä takia se sitten olis pitänyt hinata romuttamoon?
- Imagoni vuoksi! Vai mitä luulisitte sydämeni valitun ajattelevan jos näkisi minun ajavan noin vaatimatonta autoa?

Turpeisen kasvoille levisi myötätuntoinen ilme:

- Eehehhei niistä naisista tosiaan tiärä mitä millonkin aattelevat, että siinä mielessä kyllä. Violakin rupes kiinnostuun musta heti uurestaan, kun mää…

Turpeinen vilkaisi baarin ikkunaan, koukki meitä likemmäs ja kuiskutti ovelana:

- Vie poies ennen kun toi muuttaa mielensä. Mä anna sille sen kolme tonnia kun sattu juur sen verran jäämään taskunpohjille, maksat mulle sitten kun kerkiit. Ton mopon saat jättää tohon, maksan tietysti käypäsen hinnan ja  saan siitä Hepalle pihamopon tai jonku. Mutta niin kuma sanon, niin mee nyt!

Tottelimme viipymättä. Maasturi käynnistyi todellakin ensimmäisellä startilla. Uskollinen mopedi jäi orpona hultoaseman seinustalle. Kylmälehto näkyi istuvan Turpeisen kyytiin, ja äveriäitten auto suuntasi Tampereentielle.

Olimme siis yllättäen tulleet auton omistajaksi. Alussa mainitun tonttikaupan lieveilmiöitä sekin. Vasta toimituksessa muistimme lukea Kylmälehdolta saamamme paperilapun. Toistamme sen tässä yhteydessä, painokelpoisuudesta päätämme yhdessä Maaretin kanssa kuten aina.

”Mirjami Kuosmaselle, sydämmeni valitulle: Tämä on kosinta. Sain tontistani niin paljon rahaa, että olen käsittääkseni Kuusniemen toiseksi rikkain mies. Muutamme yhdessä Jortikan yläkertaan siksi ajaksi, että Sinulle rakennuttamani Satulinna valmistuu Kuusjärven äyräälle. Vastaus tl:n konttoriin viikon aikana.

Teitä palvoen ja odotuksen öitä valvoen:
Varma Gaabriel Kylmälehto, liikemies Kuusniemeltä.”

Kuka sanoikaan, ettei rahalla olisi ihmeellisiä vaikutuksia? Nähtäväksi jää millainen vastaus Kylmikselle tulee. Emme uskalla mennä povaamaan yhtään mitään, sillä kuten Turpeinenkin arveli, niin ei tuosta naisväestä etukäteen arvaa mitenpäin mistäkin ajattelevat.