Linnan juhlien jälkipyykkiä

Nyt se on sitten tapahtunut, nimittäin ensimmäiset kuusniemeläiset ovat olleet presidentinlinnassa itsenäisyyspäivän juhlassa! (Huom. kuva ei tiettävästi ole juhlissa otettu)

Hyvissä ajoin alkoi pitäjällä liikkua huhu, että joku paikallinen yrittäjäpariskunta saisi kutsun. Huhun alkuperä ei selvinnyt, ei ehkä selviä koskaan, mutta nyt tiedämme että kutsu todellakin tuli aikanaan, ja kuusniemeläinen yrittäjäpariskunta nähtiin oikein televisiossa, ja myöhemmin illalla jopa parissakin suorassa haastattelussa.

Toimituksemme teki pienimuotoisen gallupin siitä, osuiko kutsu oikeaan osoitteeseen. Tapasimme musiikkineuvos Piiparisen takuuvarmassa paikassa, eli tankkaamassa kaksitahtista kulkuneuvoonsa.

TOIMITTAJA: Päivää Piiparinen!

PIIPARINEN: Täh?

TOIMITTAJA: Mitä mieltä olette siitä, että pitäjämme oli tänä vuonna edustettuna linnassa?

PIIPARINEN: Ei siellä ketään juuri tällä hetkellä minun tietääkseni… Anteeksi, mutta en anna lausuntoja ulkomusiikaalisista, siis ulkomusiikillisista aiheista.

TOIMITTAJA: Ette siis seurannut televisiosta kyseistä lähetystä?

PIIPARINEN: En… Siis mitä lähetystä?

TOIMITTAJA: Mutta hyvänen aika, yli puolitoista miljoonaa ihmistä istui televisioitten ääressä kuuntelemassa juhlapukuesittelyjä.

PIIPARINEN: Vai niin, mutta minä luultavasti istuin urkujeni ääressä kyseisen ohjelman aikaan, mikä se sitten olikin. Minulla on muuten tapaaminen kymmenen minuutin kuluttua, joten suonette että saan suorittaa tämän tankkauksen päätökseen.

TOIMITTAJA: Saanko kysyä kenen kanssa teillä on tapaaminen?

PIIPARINEN: Backhuksen…  tai siis… ja mitä se teille kuuluu! Kiitos ja näkemiin!

Musiikkineuvos käveli huoltamon ovelle lievässä takanojassa, mistä arvasimme että hänellä todella oli kiire tuohon tapaamiseen.

Seuraavaksi tapasimme Paula Jortikan, joka sopivasti tuli Turpeisen baarista samalla ovenavauksella, joka nielaisi Piiparisen sisään.

TOIMITTAJA: Terve! Sopiiko pari kysymystä aiheesta linnan juhlat?

PAUKKU: No pari juur ja juur sopii.

TOIMITTAJA: Mitä mieltä olet, osuiko kutsu oikeaan osoitteeseen?

PAUKKU: No kyllä osu, mä oon niin otettu ystävieni puolesta!

TOIMITTAJA: Niinkö, ei siis pienintäkään kateutta?

PAUKKU: No ei todellakaan! Ihan kun mä olisin itte päässy mukaan, kun sain kattella tuttuja naamoja oikein telkkarista! Ja Lateki sano, että älä huoli, vielä mekin sinne päästään, sitten kun Pikku-Topista tulee teollisuusneuvos.

TOIMITTAJA: Jaaha, kuinkas… Tai annetaan sen vielä olla. Mutta kuitenkin ensimmäiset pitäjäämme tulleet kutsut linnaan, eikö se…

PAUKKU: Miten niin ensimmäiset? Ei siitä nyt niin monta vuotta oo kun Hakkarainen ja Kiiski sai kutsun josta ei voinu kieltäytyä. Ei vissiin tullu avekkina, kun kumpikin lähti linnaan ilman daamia.

TOIMITTAJA: Aivan, aivan niin, tuo olikin sarkastista huumoria, en heti älynnyt.

PAUKKU: Huumoria juu, mutta käyppä haastattelemassa niitä jotka siellä linnassa oli.  Mulla pukkaa tässä pientä kiirettä, ku täytyy hakee lapset pappilasta.

Eipä tahtonut saada kunnon lausuntoa keneltäkään, mutta onneksi Hakkaraisen pariskunta ajoi sopivasti tankille, siis todellakin tankille, mikä oli ennenkuulumatonta.

TOIMITTAJA: Hyvää päivää!

HAKKARAINEN: On se merkillistä kun täällä ei saa palvelua! Missä se Turpeinen oikein luuhaa?

VIOLA: Ei pitäisi olla varaa antaa maksavien asiakkaitten odottaa.

TOIMITTAJA:  Ei pitäisi, mutta tässä tapauksessa taitaa olla.

HAKKARAINEN: Siis olla mitä?

TOIMITTAJA: Vara antaa odottaa, kun tietää Turpeisen rikkauden.

VIOLA: Se entinen baariapulainen tämän takana on, tekee kiusaa eikä laske miestään ulos.

TOIMITTAJA: Jospa Turpeinen ei usko että te todella aiotte ottaa tankin täyteen?

HAKKARAINEN: No en siis todellakaan täyteen! Viisi litraa otan että pääsen seuraavalle huoltoasemalle. Pakko kai tässä on ryvettää kätensä.

Hakkarainen todella tarttui hanikkaan omakätisesti ja ryhtyi varovasti liruttamaan löpöä tankkiin. Viola työnsi päänsä autonikkunasta tikan nopeudella:

VIOLA: Eikö neljä litraa riittäisi?

HAKKARAINEN: Mitä sanoit kultaseni?

VIOLA: Että neljä litraa ja siinäkin on puolet liikaa! Ei tässä kannata ruveta ökyrikkaitten egotasoa pönkittämään!

HAKKARAINEN: Tarkoitat kai egutasoa?

VIOLA: En, kun… No katso nyt vähän, sinnehän on mennyt jo yli kymmenen litraa!

HAAKARAINEN: Hemmetti soikoon! Se kettu on asennuttanut näihin jonkun pakkosyöttösysteemin, tämähän vaikuttaa pikemminkin painepesurilta kuin tankkaushanikalta! Mistä tämän saa poikki!

TOIMITTAJA: Jospa hellittäisitte siitä liipasimesta!

HAKKARAINEN: Mitä?  No, no, teillä ei ole varaa olla ivallinen! Tämä helkkarin vehje jotenkin jumitti!

VIOLA: Tankkasit sitten Turpeisen mittarilta kaksikymmentäkolme litraa! Eikö sitä voi mitenkään perua!

HAKKARAINEN: Ei!

Hakkarainen iski hanikan voimalla pidikkeeseen ja askelsi huoltamoon niska maksanvärisenä. Päätimme iskeä äkkirynnäköllä  Violan kimppuun:

TOIMITTAJA: Mitä mieltä rouva Hakkarainen on tämänvuotisista linnan juhlista?

VIOLA: Tsah!

Ikkuna sulkeutui, minkä jälkeen tajusimme olevamme pelkkää ilmaa. Turpeinen tuli ulos erittäin tomerana ja kiirehti tutkimaan äskeistä löpöhanikkaa.

TURPEINEN: Armas väitti että tähän olis tullu niin kun joku vika! Määpä kokeilen itte.

Turpeinen avasi Hakkaraisen kulkuneuvon korkin ja tarttui hanikkaan. Violan ikkuna avautui pikakelauksena, ja hänen kiljaisunsa sai parkkiintuneen toimittajankin hätkähtämään, mutta ei Turpeista.

VIOLA: Näpit irti minun… Irti likaiset näppisi meidän autostamme!

TURPEINEN: Ei nää oo likaset juur yhtään, katto vaikka, tunti sitten pesin kun olin syömässä Tuulian hyvää pyttipannua.

VIOLA: Ei desiäkään enää, onko selvä!

TURPEINEN: No ei sitte, olisin vaan laittanu hyvityksenä tankin täyteen samaan hintaan.

Väri vaihteli Violan kasvoilla vihertävästä punertavaan:

VIOLA: Meille on turha tulla rahoillaan rehvastelemaan. Ja… ja sanokaa sille baariapulaiselle että se puku oli jopa mauttomampi kun Sirkka-Liisa Anttilan hökötys! Ja, ja sanokaa vielä, että… tai antaa olla, ei kannettu vesi kaivossa pysy kuitenkaan!

Ikkuna sulkeutui. Hakkarainen tuli samaan hötäkkään ja meni autoon mitään virkkamatta. Turpeinen näytti hämmentyneeltä katsellessaan loittonevan auton perään.

TURPEINEN: Oliskos ne jostain suuttunu?

TOIMITTAJA: Saattoivat hyvinkin olla.

TURPEINEN: Juu niin saattokin. Mitenkäs, oliskos teitillä ollu jotain kysyttävää, mun tarttee ny kumminkin mennä kattoon Valtsun ja Hepan perään. Keksivät välillä vallan mahrottomia keskenääs. Nyt siellä kai viritellään Hepalle kilpa-autoo mun ajettavasta ruohonleikkuristani.

TOIMITTAJA: Yksi kysymys vain. Miksi juuri teidät kutsuttiin Linnan juhliin!

TURPEINEN: En mää vaan tierä. Kai mää olen törmänny viime suvena reissuillani johonkin herrantappiin ja tehny vaikutuksen… tai rouvaan. Morjens ny!