Rahalla ei voi ostaa onnea, mutta myydä sen voi

27.11.2008 Heikki Luoma / Kuusniemen kuulumiset

Tuumaakaan ei anneta tappelematta! Näin kirjoitti isoisäni, pappi ja Taipaleenjoen joukkueenjohtaja helmikuussa 1940.

Entä nyt, kohta seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin, kun kallein uhrei lunastettua isänmaatamme myydään hehtaari hehtaarilta vieraille, joille tämä maa merkitsee vain turvallisia sijoituksia, ja sen myyjille miljoonia ja taas miljoonia. Kaikkea mitataan rahassa. Isänmaallisuudellakin näyttää olevan hintansa.

Näinkö halutaan käyvän Kuusniemelläkin? Kerronpa erään esimerkin, joka valitettavasti ei ole opettavainen vertaus: Oli elämäänsä tyytyväinen mies, joka viljeli isiltä perittyä sukutilaansa. Hänestä olisi voinut sanoa suuren runoilijan tavoin: Tuo on Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen. Miehellä oli kaikkea mitä ihminen voi elämältään toivoa. Kaunis koti, sävyisä vaimo, hyvin kasvatetut lapsukaiset. Hän ei ollut tyhjänpuhuja, hänellä oli periaatteita ja isänmaallinen mieli.

Mutta mitä tapahtuikaan: Tuli lipevästi jutteleva mies rajan takaa ja tarjosi miljoonan hänen kauniista talostaan järven rannalla. Omistajan ilmekään ei värähtänyt, hän oli todella isänmaallinen mies. Rajantakainen tarjosi ilmeenkään värähtämättä kaksi miljoona. Nyt värähti omistajan ilme ja hän suutahti, että vaikka tarjoaisit kolme miljoonaa niin ei sittenkään. Rajantakainen näytti empimättä kolmea sormea.

Isäntä remahti nauruun ja sanoi, että maksa viisi miljoonaa käteisenä niin minä ja perheeni lähdemme kävelemään saman tien. Rajantakainen mietti hetken, haki autostaan pullean matkalaukun ja avasi sen pirtin pöydällä. Tässä on viisi miljoonaa Amerikan dollareina. Kirjoita nimesi kauppakirjaan niin ne ovat sinun.

Omistaja sanoi ääni väristen, että jos maksat vielä leimaveronkin, niin talo on sinun. Johon vieras: Daa, se ei ole maan tapa meillä, mutta minä maksan senkin, sillä minä haluan juuri tämän paikan.

Näin tuli ”Tuuri onnellisesta” rikas mies, jolla ei olisi ikinä huolta huomisesta. Hän jätti isiltä perityn maansa ja alkoi etsiä onnea vastineeksi rahoilleen. Perhe asui hotellissa odottaen millaisen onnen isä heille ostaisi. He sanoivat isälle, että sen täytyy olla samanlainen onni kuin se jonka sinä möit rahasta.

Sellaista onnea ei kuitenkaan maailman miltään kolkalta löytynyt. Miehen valtasi katumus ja hirvittävä pelko siitä, että joku huijaisi hänen miljoonansa. Hänestä tuli ilkeä ja epäluuloinen, sietämätön. Vaimo ei kestänyt vaan lähti vaatien puolet omaisuudesta. Lapset lähtivät äidin mukaan.

Miehen vanha isä ja äiti surivat itsensä ennenaikaiseen hautaan. Mies sai hirveät omantunnontuskat ja alkoholisoitui. Tuo ihmisraunio päätyi lopulta suljetulle osastolle, jossa hän lakkaamatta laski jäljellä olevia rahojaan. Öisin häntä vaivasivat painajaiset. Lumipukuinen ruudinsavun mustaama mies vaati selitystä minkä vuoksi hän oli luovuttanut tappelematta pois sen perintömaan, joka puolesta he olivat taistelleet ja kaatuneet.

Mies karkasi osastolta ja hakeutui entiselle asuinpaikalleen, mutta hänen asuinsijansa ei häntä enää tuntenut, eikä hän tuntenut sitä. Männikkömetsät ja rantojen raidat oli hakattu, rannat täynnä loistohuviloita. Vain mäellä seisova ikipetäjä oli jäljellä

Oli yö. Kuin Juudas, katkerasti itkien, mies meni pois ja hirtti itsensä tuohon ikipetäjään.

Sen pituinen se, sanotaan sadun lopussa, mutta valitettavasti tämä ei ollut satu vaan kertomus tämän päivän Suomesta.

Poikkeuksellisesti, arkaluontoisen aiheen vuoksi, julkaisemme tämän kirjoituksen nimimerkin suojassa.

Suvin puhe itsenäisyyspäivän juhlassa

Heikki Luoma

Yhteistyössä mukana myös - Tutustu - Klikkaa:

Rahalla ei voi ostaa onnea, mutta myydä sen voi