Myrsky vesilasissa

Otsikkoa siteeraten: Armaanlinna – hanke on nostattanut myrskyn vesilasissa! Eli Kuusniemellä kuohuu taas kunnolla.

Heti sen jälkeen kun Kuusniemen valtuusto hyväksyi Armas Hakkaraisen esittämän aloitteen, ja yllättäen myös kunnanjohtaja S.Pohto antoi siitä myönteisen lausunnon, alkoi tavaton polemiikki mahdollisesti toteutuvan kauppakeskuksen sijaintipaikasta. Monet kateelliset katseet kohdistuivat Varma Kylmälehdon tyhjillään olevaan tonttiin, jonka sijainti sopii tarkoitukseen kuin suutarin nyrkki räätälin silmään. Määritelmä on Kylmälehdon itsensä lanseeraama.

Nykyinen moniosaaja ja entinen sitä sun tätä ei tunnu pysyvän nahoissaan. Kylmälehto tajusi, että hänen tyhjä tonttinsa sattuu olemaan oikealla hetkellä oikeassa paikassa. Kuten muistamme, hän ehti jo taannoin kaupitella tonttiaan lehti-ilmoituksella, jättäen kuitenkin hinnoittelun kysynnän ja tarjonnan lakien määriteltäväksi.

Tavoitimme Kylmälehdon niin sanotusti myrskyn silmästä eli omalta tontiltaan, johon hän oli pystyttänyt sissiteltan jo kolmisen viikkoa sitten. Kuten muistamme, Kylmälehdon tontin rakennuskanta tuhoutui viime uudenvuoden räjähde-ilottelussa maan tasalle. Tai onko oikeampaa sanoa, että rakennukset yksinkertaisesti lakkasivat olemasta. Turpeisen Hepa, jolla on vilkas mielikuvitus, epäili  että rakennusjätteet olivat muuttuneet avaruusromuksi, joka nyt kiersi maapalloa kaiken muun rojun seassa jota avaruuteen oli ammuttu.

Niin tai näin, mutta kyseiselle räjähdyspaikalle avautui silloin usean aarin laajuinen monttu, joka täyttyi vedellä.  Keskelle monttua jäi omituinen kohoutuma, kuin pieni saari, jollainen on nähtävissä monien tulivuorten  tai meteoriittien iskemien synnyttämissä kraatereissa. Tämä kuvannee kyseisen räjähdyksen voimaa.

Eli kuten arvata saattaa, oli Kylmälehto pystyttänyt telttansa juuri tuolle minisaarelle, ja sinne johti vain kapea lankkusilta. Tontin liittymän pieleen oli ilmestynyt kookas varoitustaulu, jossa luki tylysti mutta tutunkuuloisesti: VAROITUS! Asiaton maleksinta kielletty! Ukot uitetaan, akat ammutaan!

Kuten sivistyneet lukijat tietänevät, suunnilleen samanhenkinen varoitustaulu oli aikoinaan erään korpikirjailijan venerannassa, ja Kylmälehto lienee alitajuisesti kirjoittanut tekstin ikään kuin suulla suuremmalla. Kieltoa uhmaten ohjastimme kulkuneuvomme liittymästä sisään.

Telttakamiinan torvesta puski melko vahva savu, mistä tiesimme asukin olevan kotosalla. Myös montun vastarannalle ajettu maastoauto antoi saman vaikutelman. Huomasimme, että sen konepeltiin pultattu konekivääri oli nyt poissa. Kylmälehto oli ilmeisesti perunut aikomuksensa tarjoutua Kyyjärvelle sheriffiksi. Tai sen aikeen oli joku tyrmännyt riittävän vakuuttavasti. Juurikkala saattaa tietää asiasta jotain, mutta ei kerro.

Mopedimme ääni oli tuskin sammahtanut kaikumasta Jortikan varaston seinästä, kun teltan ovivaate raottui ja siitä pisti esiin kaksipiippuinen haulikko, ja sen jälkeen turvallisuuskypärän kattama pää, joka kuului Kylmälehdolle.

-  Seis! Millä asioilla te liikutte?

Kysymys tuli niin tiukalla äänellä, että jähmetyimme suolapatsaaksi.

-  Ei kai se ole ladattu?
-  Jos teille suinkin sopii, niin minä alueen omistajana esitän kysymykset.
-  Sopii. Onko vai ei?
-  Siis mitä onko vai ei? Odotan täsmällisiä kysymyksiä ja etenkin vastauksia, olletikin uteliaisuuden ammattimieheltä, jos te nyt sellainen edes olette.

Vetäydyimme muutaman askeleen, samaan aikaan kun Kylmälehto konttasi ulos teltastaan kuin joku jättiläissammakko. Haulikko heilui huolimattomasti ja yritimme tehdä väistöliikkeitä parhaamme mukaan. Kieltämättä otti jo vähän henkeen tämä jännitys.

-  Onko aivan pakko osoitella tuolla vehkeellä?
-  Ei tietenkään ole pakko, minähän olen omalla maallani ja teen aivan kuten itselleni sopii.
Kylmälehto heitti haulikon poskelleen ja seurasi hetken sen piippua pitkin ilmatilassa liikkuvaa maalia. Laukausta ei kuitenkaan tullut, ja asento herpautui.
-  Kaksi pulua eli kesykyyhkyä, Kylmälehto totesi viileästi. -  Yrittivät laskeutua mutta huomasivat että olen valmiina. Sotkevat telttani ja pyykkinaruni.

Kylmälehto näytti hetken loukkaantuneelta ja viittasi autoonsa päin:

-  Kuljetuskalustoni konepelti on jo sotkettu. Heti sen jälkeen kun poistin siitä automaattisen torjuntajärjestelmän.
-  Ymmärrän, ne ovat melkoinen riesa.
-  Mitä te muuten siellä nenä maassa tongitte? Jos etsitte matoja niin voin ilmoittaa ettei tässä lammessa ole kaloja ja jos olisikin, olisin jo onkinut ne itse.
-  E-en etsi mitään, jalkani taisi vain livetä tässä savikossa.

Nousimme pystyyn polvet kuraisina ja panimme huojentuneina merkille että Kylmälehto taittoi haulikkonsa käsimutkaansa, mutta ei sentään poistanut patruunoita. Jalkojemme tutinasta huolimatta uskalsimme jatkaa:
-  Onko totta että tästä tontistanne on jo tehty tarjous?
-  Ei tietenkään, minä itse luonnollisesti määrittelen hinnan  ja teen myös myyntitarjoukset.
-  Onko sellainen ehkä jo tehty?
-  Alustavasti kyllä, mutta Armas Hakkarainen suvaitsi nauraa sille, joten nostin neliöhintaa välittömästi.
-  Vai niin? Paljonko, jos saan kysyä?
-  Puolella! Laskujeni mukaan se nosti tonttini kokonaishinnan tasan miljoonaan!
-  Euroonko… ei kai?
-  Kyllä! Tai siis arvasitte oikein, minä puhun nyt maan ainoasta laillisesta valuutasta eli markoista. Älkääkä ollenkaan aukoko suutanne, asia on yhtä varma kuin minä olen Varma isolla veellä.
-  Ymmärrän! Sehän kuulostaa varsin kohtuulliselta.
-  Niin minustakin. Tosin tietyt lisäprosentit tekevät hintaan noin toisen mokoman, mutta se on minun asiani. Sitä paitsi hinnoittelin vasta kuivan maan osuuden, en kyseisen lammen pohjaa, jota muuten on turha tulla kenenkään valtaamaan Vuorihallituksen älyttömän dinaarion perusteella. Mutta minkään valtakunnan kaasuputkea tähän ei lasketa, se on ipso facto!

Kylmälehti niiskautti tärkeästi nenäänsä ja kumartui yllättäen telttaansa. Hetken siellä puuhailtuaan hän peruutti takaperin oviaukosta raahaten mukanaan jotain painavaa. Se osoittautui jalustassaan kiinni olevaksi Maxim - konekivääriksi, jonka hän nosti ähisten osoittamaan suoraan lankkusillan suuntaan. Kauhukseni näin että täysi patruunavyö oli paikoillaan. Kylmälehto teki tottuneen latausliikkeen, mikä sai  meidät heittäytymään uudelleen lähimmän kiven taakse.

-  Turha lymyillä sikäli että se on tarpeetonta, ja älkääkä nyt vain herran tähden kysykö mikä tämä on.
-  En kysy, ainoastaan vain että mikä takia tuo konekivääri?
-  Erittäin hyvä kysymys, teissä voi sittenkin olla ripaus oikean tsurnalistin asennetta. Tänä aikana ei koskaan ei voi olla varma mistään. Armas Hakkarainen suvaitsi uhkailla minua sanomalla, että ellei tonttia saada hyvällä niin sitten se viedään pakolla!  Mihin muka, minä kysyin? Minulla on  kyllä valmiudet puolustaa maatani, sanoin herra Hakkaraiselle. Siitä vaan, jos vatsa kestää, minä sanoin. Minulla, on tuolla teltassa kolme täyttä vyötä ja voin helposti ladata pari kolme lisää.
-  Ei kai tuo sentään ole ampumakunnossa?
-  Ei tietenkään, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Näillä on taipumusta syöttöhäiriöihin, mutta kenttälapio on mainio korjausväline. Isoisäni joutui kerran kiperään tilanteeseen toisessa maailmansodassa, mutta  toimintahäiriö poistui kun hän  hivautti henkilökohtaista asettaan mainitulla monitoimivälineellä. Mutta se ei kuulu teille, ja oliko teillä jotain asiaa vai eikö ollut, minulla kiehuu siellä kohta lintukeitto ylitse.

Saattoi hyvinkin kiehua, sillä syksyisessä ilmassa erottui todellakin pohjaan palavan keiton tuoksu. Nousimme varovasti kiven takaa.
-  Asiat taisivat selvitä, mutta aivan tarkennuksena vielä, että olenko ymmärtänyt oikein että te kuitenkin olette valmis luopumaan tontistanne?
-  Luopua on todella harhaanjohtava ilmaisu, mutta totta kai, tietyin reunaehdoin saatan suostua!
-  Jotka ovat?
-  Mitkä jotka ovat muka?
-  Siis mistä reunaehdoista te puhutte?
-  Sellaisista, että minä saan osakkuuden kyseiseen yhtiöön, vain noin kolmekymmentä prosenttia liikevoitosta, sekä veloituksetta tilat osaamiskeskukselleni ja neljän huoneen ja keittiön asunnon itselleni ja mielitietylleni.
-  En tiennytkään että te ja neiti Hak…
-  Miksi te puhutte neiti Hakkaraisesta, joka on jo menneen talven lumia? Sydämeni on valloittanut… mutta mitä sekään teille kuuluu!
-  Ei todellakaan, mutta kauppakeskukseen on siis suunnitteilla asuntojakin?
-  Totta kai on, en kai minä aivan pölvästi ole. Ja nyt, jos saan pyytää!

Kylmälehto poimi äkkinäisellä liikkeellä maahan pudottamansa haulikon ja teki sillä pari poispäin huitovaa liikettä.  Hän odotti kärsivällisesti sen aikaa että sain mopedini käyntiin ja huusi sitten metelin ylitse:
-  Eikä sitten mitään julkisuutta, tai minä en takaa kenenkään turvallisuutta yhtään missään!

Tässä maassa on hävinnyt jäljettömiin sekä miehiä että ajoneuvoja! Isompiakin kuin te ja mopedinne!

Suunnistimme tielle niska hartioiden välissä. Oli kiusallinen tunne, että joku seurasi loittonemistamme haulikon piippua pitkin.
Mutta kuka oli se onnellinen, johon  Kylmälehto oli nykyisin suunnannut kuumat tunteensa? Ilman muuta se tieto olisi yhtä hyvää  lööppikamaa kuin tonttiasiakin. Etenkin naislukijoillemme.