Vaatimattomuus kaunistaa

Kuntamme viimeaikaisten tapahtumien vuoksi en voi olla tarttumatta kynääni, vaikka kuntalaiset hyvin tietävät että me Hakkaraiset olemme tekojen eikä sanojen miehiä.

No niin no, myös naisia, kuten rakas nykyinen vaimoni Viola Hakkarainen tuossa huomautti. Meidäthän vihittiin kaikessa hiljaisuudessa vain lähimpien omaisten läsnä ollessa. Meillä Hakkaraisilla kun ei ole tapana nostaa omaa häntäämme, sillä kukapa kissan hännän nostaa ellei kissa itse, kuten vanha Kuusnimeläinen sananlasku sanoo.

Sitä paitsi on varsin riidanalainen juttu, kuka on vastuussa niistä menoista, jotka  koituivat minulle suunnitteilla olleista juhlista, ja juhlakutsujen painatuksista, ynnä muusta, kun juhlat jouduttiin peruuttamaan.  Henkilökohtaisesti katson, että vastuu on Kuusniemen kunnalla, kun tiettyjen luottamushenkilöitten tai heidän puolisoittensa häväistyskirjoitukset aivan ilmeisesti vaikuttivat siihen, ettei minulle neuvoksen arvoa myönnetty. Perästä kuuluu!

Joku ehkä kuvittelee, että minua nyt korpee niin vallan helkkaristi, kun Piiparinen sai musiikkineuvoksen arvonimen kyseenalaisilla ansioilla, mutta minun anomukseni, tai siis kunnan päättävien elinten ehdotus hylättiin viime hetkellä muka näyttöjen puutteessa. Kun ajattelee että täällä on jaettu ennenkin arvonimiä kuin kahvipaketteja alennusmyynnissä  milloin minkäkin alan muka - ansioituneille, kuten esimerkiksi kirkkoherralle rovastin arvo jo toisen kerran, nimittäin häirikkö Poutiainenhan sai aikoinaan tuon arvonimen lähinnä kestävän kehityksen vastustajien toimesta ja suoranaiseksi palkinnoksi toiminnastaan veljeni hankkeita vastaan. Kirkkoherra Pohdon ansioita tai ansiottomuutta en tunne, koska vaikutin silloin muualla.

Minä en ole vähäisimmässäkään määrin tittelinkipeä, joskin olen omalta osaltani ja kaikin vaatimattomin voimin aina ajatellut tämän kunnan etua. Mutta näkyy olevaan niin, että meidät maan hiljaiset unohdetaan aina, ja ne jotka pitävät eniten meteliä, ne nostetaan kaapin päälle. En tietenkään viittaa siihen meteliin, joka hiljaisina iltoina on viime aikoinakin kantautunut jopa kirkkomme ulkopuolelle, kun kanttori Piiparinen on juhlinut omaa arvonimeään milloin milläkin renkutuksella, jota hän nimittää musiikiksi. Itse keksii nykyään omat sävellyksensä, ilmeisesti sen vuoksi ettei tärinältään pysty enää soittamaan muitten säveltämää oikeaa musiikkia.

Heitänkin nyt vakavasti pohdittavan kysymyksen seurakunnan päättäville elimille, olisiko jo syytä tehdä loppu tuosta metelistä, etenkin kun Piiparinen nauttii tällä hetkellä täyttä palkkaa seurakunnasta.
 
Armas Hakkarainen
Puheenjohtaja