Katso lisäkuvat

Vaara-Karjalan matkaajat

Kirkkokuoromme vietti viikonlopun lauluystävyysvierailulla Juuassa. Nyt on olo kuin korkeanpaikanleirillä olleella. Sielun syövereihin jäi yhteiset lauluhetket, karjalainen vieraanvaraisuus ja ihanat lumiset maisemat.

Lauantaiaamuna kello kuusi starttasi bussimme kohti itää. Mitä idemmäksi pääsimme, sitä talvisemmiksi muuttuivat maisemat. Kolmisensataa kilometriä lie ja yhdentoista pintaan saavuimme päämäärään. Siellä oli seurakuntatalolla jono tutun näköisiä ihmisiä jo odottelemassa. Puolisen vuotta sitten saimme itse pitää näitä Juuan kuorolaisia vierainamme. Ja nythän olimmekin vanhoja ystäviä, joita musiikki yhdisti.

Ja musiikin ympärille yhteinen aikamme kilpistyi nytkin kuten myös taannoin kävi. Vuorotellen ruumiin ja sielun ruokaa. Edessä oli kolme esiintymistilaisuutta, joten tiukasti oli treenattava. Niinpä laulusessioita oli tiuhaan seurustelun ja muonituksen välissä. Ohjelmassa oli sekä vanhoja tuttuja, että melkoisen uusiakin lauluja. Haastetta oli siis sopivasti, jotta vireys säilyi.

Ensimmäinen koitos oli lauantai-iltana. Siellä osallistuimme muutamalla laululla sapatin alkamiseen. Lisäksi kuulimme Juukan Kaisa-kanttorin soittamia Bachin kappaleita. Mikä nautinto. Se pienoinen kävelymatka seurakuntatalolta kirkkoon oli myös aivan upea. Musta taivas ja katuvaloissa loistavat hehkuvan valkoiset lunta täynnänsä olevat puiden oksat.

Yöksi hajaannuimme ympäri kuntaa. Kortteeripaikkoja löytyi sekä läheisestä hotellista että kuorolaisten kodeista. (Ja nämä eivät todellakaan jääneet toiseksi hotellin palveluun verrattuna; sitä lämpöä tuskin hotellista löytyi!)

Sunnuntaina kokoonnuimme sitten kirkkoon. Jumalanpalvelukseen osallistuimme usealla laululla. Kirkon jälkeen oli vielä kansanlähetyksen tilaisuudessa viimeiset koitokset. 

Uskon, että itse kunkin mieleen jäivät haikeudella soimaan viimeisen yhteisen laulumme sanat: "Toistemme eestä rukoilemme, taas kunnes kohdataan..."