Miten Kaunis Maa

Runo on Annikki Kujalan kirjasta Miten kaunis maa

Jo tulvivat ruskeat vedet maanselän suurilta soilta.
Jo saapuvat kurkien aurat, joutsenet siivin ylväin.
Jo sulattaa armas aurinko roudan vainioilta.
Taas maamies pelloillaan kulkee,siementä kylväin.
Miten Kaunis Maa!

On pääskysen pesä jo valmiina räystään alla.
Sai valkean verhonsa lehdossa tuomipuu.
Soi peipposen sävel, lintujen liverrys kaikkialla.
Kesän kuohuvaan riemuun niittyjen kukkaset avautuu.
Mitn Kaunis Maa!

Saan polkuja kulkea, järvien selkää soutaa.
Voin harjulle nousta, katsella siiseen kaukaisuuteen.
Saan samota syvälle korpeen, sieluuni rauhaa noutaa.
Näin voimia löydän jokaiseen päivään uuteen.
Miten Kaunis Maa!

Tämä pohjoinen maa! Sen köyhyys, sen hyytävä halla
on painanut nöyräksi korpien kansan pään.
On koettu sotien kauhut, on itketty jumalan ruoskan alla.

On noustu. On tartuttu työhön. On opittu vähään tyytymään.
Miten Kaunis Maa!

Tämä maa! Tämä väkevä elämän äiti ja lempeä kuoleman  kehto.
Tämä ankaran työn ja taitelun, auran ja miekan maa.
Tämä arpinen, karu ja köyhä on onneni ehto.
En rikkaita rintamaita näin saattaisi rakastaa.
Miten Kaunis Maa!