Kanttorin kootut kohellukset (jatkoa)

Lukijoittemme sietokykyä uhmaten paljastamme lisää arvoisan urkurinne Kyyjärven matkan yksityiskohtia.

Tämänkertainen tietolähde haluaa pysyä nimettömänä, mutta ilmoittaa työskentelevänsä viher-alalla eräässä suurehkossa pohjois-keskisuomalaisessa kauppakeskuksessa.

”On tämän paikan likkojen kanssa luettu Nopola Newsistä kanttori Piiparisen Kyyjärvellä käynnistä. Varsinkin se musiikkimiehen oma näkemys tapahtumista nauratti kovasti, kun meikäläiselläkin  on sattuneesta syystä tarkempaa tietoa asioista. Vaikka asiakkaitten toilauksista ei kannata liikaa huudella, kun asiakas on ainakin tässä talossa periaatteessa aina oikeassa, niin tässä on kuitenkin kyseessä eräänlainen valtakunnallinen hovinarri, jonka edesottamuksista kansan tavallaan kuuluu saada tietää. Näinhän erään iltapäivälehden päätoimittajakin perusteli sitä, miksi jonkun entisen mäkihyppääjän jokainen mopon karkaaminen on suorastaan lööppikamaa. Tässä puheena olevalta henkilöltähän  on mopo karannut monia kertoja aivan sananmukaisesti, kuten olemme tv-kuvaruudun kautta omin silmin nähneet.

Piiparisen oman näkemyksen mukaan Paletista lähtö onnistui mutkattomasti ja ”het kertaheitolla,” mutta eihän se ihan niin helposti käynyt. Kanttori nimittäin hiippaili pian lähtönsä jälkeen uudelleen sisään  tuntemattomaksi tekeytyen, ja osui tulemaan ensimmäiseksi meidän liikkeeseen. Otsa pukkasi juoponhikeä, vai oliko kyseessä jo niin sanottu alkoholiton ahdistus kuten termi tässä yhteydessä kuuluu. Piiparinen esitti asiansa kuiskaamalla, ja kun meikäläinen sattui olemaan lähimpänä, niin jouduin melko lailla lähikontaktiin.  (Sinänsä unohtumaton kokemus kaikkine efekteineen.) Dir.cant. kuiski unohtaneensa ostaa Hellälle tuliaiskukkakimpun, ja ilmoitti haluavansa sellaisia kukkia jotka kestäisivät jonkin aikaa kuihtumatta. Kun kysyin kuinka kauan ne olisivat paketissa, Piiparinen laski hetken sormillaan kattoon katsellen ja ilmoitti, että varovasti arvioiden vain noin kaksi viikkoa.

No, meikäläinen on yleensäkin tavallisen kova nauramaan, eikä siinä auttanut muu kuin hyökätä myymälän kylmään tilaan. Kanttori käsitti väärin ja kiirehti perässä. Ei auttanut muu kuin naamioida naurukohtaus yskänkohtaukseksi, jolloin Piiparinen ilmoitti tietävänsä hyvän lääkkeen, joka auttoi lähes kaikkiin vaivoihin, mutta koska hänellä ei ollut farmaseutin tai lääkärin pätevyyttä, ei hän katsonut voivansa ilmoittaa lääkkeen latinalaista nimeä, mutta kertoi havainneensa että sen johdannaisia myytiin naapuriliikkeessä, jossa muuten sivumennen sanoen ei suvaittu tinkimistä. Liikkeen nimi alkoi aalla, mutta se ei ollut apteekki.

Sain sen verran itseäni niskasta kiinni, että sain kysytyksi olisiko järkevämpää ostaa kukat jostain paluumatkan loppupuolelta, vaikkapa Tyrisevältä, joka tietämäni mukaan on Kuusniemen naapurikunta. Piiparinen ilmoitti tietävänsä paikan, ja jopa olleensa siellä vt-kanttorina yhden kesän parikymmentä vuotta sitten, ja jättäneensä silloin lähtemättömän jäljen pitäjä musiikkielämään ja yleiseen tapakulttuurihistoriaan. Jopa eräs paikallinen baari oli tavallaan nimetty hänen mukaansa. Kun kysyin kuinka niin tavallaan, hän kertoi että hänen kantaruokailupaikkansa oli nimetty Tremoloksi, ja lisäsi tunnustelevaan sävyyn, että tuon musiikkipitoisen termin arvoisa neiti tai mahdollisesti rouva varmaan tunteekin? Paljastin tietämättömyyteni, jolloin Piiparinen ojensi kätensä ja onnitteli minua sanoen juhlavasti, että tietäkää hyvä neiti kautta rouva, että juuri tuolta pohjalta nousee kaikki todellinen viisaus, nimittäin siitä, että tietää tietävänsä ettei kaikkea voi tietää etenkään musiikista, kuten hän esimerkiksi tietää tietävänsä. Sen jälkeen hän näytti sormiaan, jotka vipattivat kuin elohiiret, ja paljasti että juuri sillä hetkellä häntä vaivasi melkoinen tremolo eli vibraatto , siis värinä, kuten hän vielä täsmensi.

Sitten hän muisti kukat ja kysyi mitä suosittelisin. Sanoin että tilanteen huomion ottaen ainoat kukat jotka selviäisivät kaksi viikkoa ilman nesteytystä, olivat silkkikukat. Piiparinen sanoi täydellä luottamuksella paljastavansa, että hän itse henkilökohtaisesti ei kestäisi viikkoakaan, mutta voisin mielihyvin tehdä näyttävän kimpun niistä silkkikukista, joiden latinalaista lajimääritelmää hän ei tosin tuntenut. Hän pyysi minua toimimaan nopeasti, sillä kuten saatoin nähdä hänen tremolonsa lisääntyi kaiken aikaa. Sanoin että niin kohta minullakin, jos viivytään vielä  kovin pitkään täällä kylmätilassa, jossa sitä paitsi ei säilytetä muovi- eikä silkkikukkia.

Tein silkkiorgideoista näyttävän kimpun. Mainitessani kukkien nimen Piiparinen punastui ja sanoi, ettei aikonut paljastaa Hellälle niin tarkoitushakuista lajimääritelmää, ja että varovaisuus oli muutenkin paikallaan ottaen huomioon pitkän eron ja vaimon odotukset.
Kimpun maksettuaan Piiparinen tarttui äkkiä päähänsä ja totesi säikähtäneenä, että tavatonta, olen nähtävästi hukannut kypäräni, ja kysyi samaan hengenvetoon oliko tässä kauppakeskuksessa myytävänä mopoilijalle soveltuvia kypäriä, mieluimmin sini-valkoraitaisia ja ilman Tapparan mainostarraa?

Sanoin  että en usko, mutta voittehan te kysellä eri liikkeistä. No, asiakas poistui palveluumme tyytyväisenä, ja lupasi suositella muillekin poikkeamista myymälässämme.

Jatko onkin sitten toisen käden tietoa. Piiparinen oli käynyt läpi kauppakeskuksen myymälät, kunnes osui eräitä taloustavaroita myyvään liikkeeseen. Myyjä kertoi, että hetken katseltuaan asiakas valitsi Iittalan keskikokoisen valurautapadan ja tiedusteli, mistä mahdollisesti löytyisi vahvahkoa narua. Kun myyjä oli tiedustellut minkälaiseen tarkoitukseen naru tulisi, Piiparinen oli maininnut jotain henkilökohtaisesta ongelmasta, josta ei ilman vahvaa narua selviäisi.

Empaattisena ihmisenä myyjä oli vakuuttanut, että useimmista ongelmista ihminen selviytyy ilman niin äärimmäistä ja peruuttamatonta ratkaisua. Tähän kanttori oli vastannut, että tosiaan, ilmastointiteippikin saattaisi näin hätätapauksessa soveltua.  Sen jälkeen Piiparinen oli kävellyt  vakain askelin ulos koko talosta.

Tässä kaikessa lyhykäisyydessään lisävalaistusta Piiparisen vierailun anekdootteihin. Saa julkaista, en vaadi kirjoituspalkkiota enkä nimeni mainitsemista tässä yhteydessä.”

Näin ilmeisen  huumorintajuinen naishenkilö Keski-Suomesta. Seuraava raportti tuleekin sitten naapuripitäjästä, jämerän mieshenkilön kynästä, kuten taannoin jo mainitsimme.