Kanttorin yllättävä kannanotto

Musiikkineuvos, dir. cant. Ilmari Piiparinen lähetti lehdellemme alla olevan kirjoituksen ja ilmoitti toimitukselle myös suullisesti olevansa tosissaan.

”Henkilö, jonka nimeä en suostu näin alkuun mainitsemaan edes retorisesti, on aiheuttanut katkoksen juomis… siis luomisputkelleni. Aionkin kysyä tutulta tuomailta, voisinko mahdollisesti vaatia korvausta huikatuista yö… siis hukatuista työtunneistani. Herkkä taiteilija minussa järkyttyi syvästi, luettuni lehdestä että kuntamme lyyristä rauhaa laskeutuu häiritsemään noin neljän neliökilometrin laajuinen lentokenttä. Olin lukukokemuksen aikana sattumalta yksin kotosalla, eikä siis vaimoni Hellän balanssihakuinen olemus ollut hillitsemässä tremoloksi kiihtyvää järkytystäni.

Vaimoni ja molemmat tyttärenihän ovat sattumoisin käymässä pääkaupungissa Hellän vanhempien luona. Jotka eivät sivumennen sanoen halunneet minun keskeyttävän sävellystyötäni, ja esittivät toivomuksen että jättäisin vierailuni myöhempään ajankohtaan.

Ensijärkytyksestä toivuttuani etsin käsiini korjailusarjani sekä suunnistuskartan yksi kahteenkymmeneen tuhanteen, ja hahmottelin siihen sulkakynälläni lentokentän kokoa vastaavan alueen. Kauhukseni totesin, että sen sisään mahtuivat kaikki inspiraationi kannalta merkittävät, sekä nykyiset että tulevat kohteet: Pappilanniemi, kirkonseutu, Jortikan kauppa-auton entinen pysäkki, ja Urmaansaari, jossa muuten koin ensimmäisen luonto-musiikki elämykseni noin 17 vuotiaana.

Siitä hieman lähemmin, tai ehkä ei sentään, sillä vaimoni Hellä tuskin haluaa kuulla mikä aiheutti ensimmäisen lyyrisen helähdyksen sielussani. Kyse ei kuitenkaan ollut kenestäkään paikkakuntalaisesta, vaan otaksun jonkun  Hakkaraisen kesävieraista tulleen uimaan siihen poukamaan, jonka tuntumassa sijaitsee nykyinen Pyrinnön lava. Kyseessä lienee ollut joku klassista balettia harrastava naisyksilö, sillä hänen notkeutensa ansiosta ylitin kaiken siihen asti näkemäni.

Niin, poikkesin ehkä hieman aiheesta. Ympyrän sisään joutui siis myös Pappilanniemen ikipetäjä, josta olen kirjoittanut toistaiseksi julkaisemattoman kantaatin. Tuon petäjän juuressa, sen huminaa kuunnellen, olen kokenut myös ensimmäisen sisäisen huumaantumiseni, johon Jortikan kaupasta ostettu pilsnerikorillinen ei vaikuttanut juuri mitään. Kuitenkin koin eräänlaisen sielun laajentumisen, ja silloin tajusin että olin syntynyt maailmaan musiikkia varten. Siis minä tiesin olevani siellä, siis täällä musiikkia varten, eikä niin, että musiikki oli olemassa minua varten.

Katson siis olevani sieluni velkaa Pappilanniemen ikipetäjälle, joka nyt uhkaa joutua piittaamattoman omanvoiton tavoittelun hävittämäksi. Soitin välittömästi Hakkaraiselle ja pidin mitä kaunopuheisimman ja suhteellisen pitkän esitelmän aiheesta lentokenttä, minä, musiikki ja Pappilanniemen ikipetäjä. En tiedä missä välissä johtaja Hakkarainen oli poistunut linjoilta.

Mutta tuon esitelmäni jälkeen minulle varmistui se, mitä musiikki minulta odotti. Toimintaa!

Eli: tulen kytkemään itseni telaketjuilla tuohon petäjään, ja heittämään avaimen Kuusjärveen. Kukaan, eikä mikään saa minua luopumaan prp… pro… pre… protestistani! Tämä tapahtuu sopivaksi katsomanani ajankohtana, mieluummin kuitenkin lämpimien kesäkuukausien aikana, ja ennen kuin valtuusto päättää ettei lentokenttää rakenneta. Ilmoitan siis jo etukäteen olevani vakavasti estynyt olemaan paikalla kyseisenä iltana.

Toisaalta, asiaa harkittuani, päätin sittenkin kytkeä itseni ja mopedini kirkon kellotapuliin. Tämä siksi, että poden hirvittävää korkeanpaikan kammoa, ja teko vaatii kymmenkertaisen määrän  rohkeutta verrattuna siihen, että kytkisin itseni telaketjuilla petäjän runkoon. Tiettävästi olen kerran aikaisemmin kyennyt voittamaan fobiani, päätellen siitä että mopedini löytyi kellotapulista sinä kesänä, kun Hellä lumoutui musiikistani, ja hanurimme löysivät yhteisen sävelen.

Mopedin saamiseksi niinkin korkealle tulen ilmeisesti tarvitsemaan teknistä  konsultointiapua, ja oletan että Turpeisen korjaamopäällikkö Åkerlund kykenee sitä antamaan.

Tietämykseni mukaan ihminen kykenee olemaan syömättä neljäkymmentä kaksi vuorokautta, kunhan saa riittävästi nesteytystä. Tämä ei liene ongelma, sillä usein pitkien luomisputkieni aikana unohdan täydellisesti kiinteän ravinnon. Tosin nyt elämäni vakiintuneemman vaiheen aikana vaimoni Hellä pakottaa minut syömään melko säännöllisesti. Kuitenkin protestini uskottavuuden kannalta lienee vakuuttavampaa, että keskityn pelkästään nesteytykseen.

Aion myös tuon runsaan kuukauden aikana saada vihdoin valmiiksi uusimman musiikkiteokseni, jonka työnimenä tulee olemaan: Hanurien haikea valitus soi kellojen alla.

Minulla on toinenkin syy vastustaa lentokenttää kaikin tavoin. Korkeanpaikan fobiastani johtuen saan huimausta katsellessani korkealla lentäviä lentokoneita, ja joskus myös pelkästään katsoessani ylöspäin mopedini selässä. Olen siis hanureineni vakavassa vaarassa, jos joudun väistelemään laskeutuvia lentokoneita.

Toivottavasti herra Hakkarainen ottaa varoitukseni vakavasti ja luopuu ajamasta pähkähullua hankettaan.
Vähemmän kunnioittavasti merkitsen:

Ilamri Piiparinen, dir.cant., mus. neuv.”