Röyhkeä ryöstö Kuusniemen keskustassa

Suomen toiseksi ainoa kahdenkymmenen pennin pajatso on ryöstetty!

Kerrottakoon tämä Turpeisen konsernin vakautta ravistellut episodi sellaisena kuin se yhtäpitävien kuvausten jälkeen toimittajalle välittyi:
 
Kun johtaja Turpeinen tapansa mukaan oli jonossa ensimmäisenä Tuulian avatessa baariaan, ja käveli vielä unentahmeana pajatson luo, häntä odotti ikävä yllätys. Tai itse asiassa Turpeinen huomasi vasta hieman myöhemmin pajatson kadonneen. Pudottaessaan refleksinomaisesti  kaksikymmenpennisen olemattomaan lyöntipesään kolikko tietenkin putosi lattialle. Tuulian mukaan Turpeinen ei vielä silloinkaan tajunnut asiantilaa, vaan jupisi kolikon perään kumartuessaan:
 
- No, kuinka mää ny tollai sohlasin, vain onko mun hyppysistäni menossa tunto?
 
Valtsu, joka oli jo ehtinyt tiskin ääreen, kysäisi Turpeiselta että ”yritikkö eturessuun”,  johon Turpeinen vastasi että ”ei, mää pasautan aina tohon keskelle, se on varma kun tauti!” Ja ryhtyi sovittamaan kolikkoa uudelleen läpeen. Mitä olisi vielä tapahtunutkaan, ellei Tuulia olisi käsiään yhteen lyöden  parahtanut:
 
-  Herrajjestas, meidän pajatso on ryöstetty!
 
Ja näin oli, vain päivettymätön neliö baarin tapetissa kertoi että siinä se pajatso oli ollut kohta neljäkymmentä vuotta, mutta eipä ollut enää. Turpeinen kahnutti hiuksiaan Nopola Newsin lippiksen alla, jota hän on uskollisesti kantanut Kyyjärvellä käyntinsä jälkeen.
 
-  On tää nyt kauheeta, kun nykyään kelpaa pitkäkyntisille kaikki, käytetyt pajatsotkin, Tuulia päivitteli.
-  Paljonkohan siinä mahto olla rahaa sisällä, Turpeinen hätäili.
-  No ainakin kolmekymmentä markkaa, Valtsu pelotteli.
-  No mitä mää sanoin, Turpeinen älähti. -  Panes Tuulia ottaen selvää vastaisko toi meitin kotivakuutus tämmötteen vahinkon.
 
Aina käytännöllinen ja selväjärkinen Tuulia soitti oikopäätä ylikonstaapeli Juurikkalalle, joka jo puolen tunnin kuluttua pyöräili paikalle.
 
-  Ny rupes tapahtuun, Turpeinen totesi ja hyvä olikin että alkoi, ainakin Tuulian mielestä, sillä jo kolmas talon piikkiin ostettu possumunkki  oli katoamassa Pauli Anteron kitaan.
 
Juurikala aloitti tutkimukset rautaisella ammattitaidolla, otettuaan ensin vastaan Tuulian tarjoaman kahvin ja munkkipossun.
 
- Aluksi täytyy selvittää oliko pajatso vielä eilen paikoillaan, Juurikkala aloitti.
- Se on varma kun, tota, yhtä varma kun että mää olen tässä ja Tuulia tossa, Turpeinen vakuutti. -  Markka ja kuuskymmentä penniä voitin vielä varttia vaille yhreksän, enkä meinannu millään saara sen jälkeen haaskattua voittojani jassun sisään. Eikö näin ollu, Tuulia?
- Totta kai oli, et kai sää olis muuten pyytänyt multa heti aamulla  kourallista kaksikymmenpennisiä.
- Onko murtojälkiä, Juurikkala kysyi?
- Ei kyllä ne on kantanu sen ulos ruotonaan, kolikot sisällä, Turpeinen vakuutti.
- Siis onko murtojälkiä ulko-ovessa, Juurikkala täsmensi.
 
Asiaa tutkittiin porukalla, mutta mitään ylimääräistä ei ulko-oven lukossa havaittu.
 
-  Asia selvä, Juurikkala totesi.
-  Jaa kuin? Valtsu kysyi.
-  Ovi on jäänyt lukitsematta, Juurikkala sanoi.
-  Ei varmalla  jäänyt, Tuulia vakuutti. -  Kylmälehto pyrki illalla sisään viime minuutilla, mutta mää sanoin että tulee huomenna uudestaan koska mää suljen nyt. Mutta uskoiko se, mitä pihkaa, sain inttää  ainakin kolme minuuttia ennen kun otti kengänkolpurinsa  pois ovilävestä, ja lähtiessään vielä nauro sillai ilkeesti.
-  Mitä varten joku ryöstäisi ikivanhan pajatson, johon ei saa edes kolikoita? Juurikkala ihmetteli.
-  Niin paitti Tuulialta, Turpeinen täsmensi.
 
Turpeisen konsernin henkilökunta katseli tosiaan, kunnes Tuulia älähti:
 
-  Ne karsinnat!
-  Ai ne karsinnat? Juurikkala kertasi.
-  Ai niin saakutti, ne karsinnat, Valtsu toisti.
-  Juu-u, niiren piti olla tänään heti kirkonmenojen jälkeen, Turpeinen todisti.
-  Paitsi että ei niihin olis ketään tullu kumminkaan, kun Late ja Paukku on häämatkalla Ahvenanmaalla, Valtsu lohdutteli.
-   Onko ne menny toiseen kertaan naimisiin, Juurikkala ihmetteli.
-   No ei, mutta kun ne voitti sen matkan arvonnassa, Tuulia valisti.

Juurikalalta pääsi hiljainen vihellys:
 
-   Ahaa, no nyt alkaa selvitä!
-   Kuka? Turpeinen kysyi.
-   Mitä kuka? Juurikala kysyi.
-   Ketä oli niin nulju että halus sapotoira meitin karsintaa, Turpeinen äimisteli.
-   Eikös tästä karsinnasta ole käyty julkisuudessakin ankaraa polemiikkia viime aikoina, Jurikkala muisti.
-   Hakkarainenhan siitä on meuhkannu, Valtsu sanoi.
 
Turpeinen kyhnytti korvallistaan:
 
-   Milläs me nyt karsitaan se jassujoukkue Kyyjärvelle?
-   Arpomalla, Valtsu heitti.
-   Ehhehhei me sitä arpomalla, Turpeinen naureskeli. -  Jaa, mutta toi taiskin  olla sitä Valtsun huumoria.
 
Turpeinen katseli miehestä toiseen ja välillä Tuuliaa, ja sanoi sitten helpottuneena:
 
-    Varrokkaas hei, mää sain irean!
-    Älä vaan kerro, Valtsu varoitti.
-    Juu-u, Turpeinen vakuutti. -  Mitä jos mää hyppään  hiaseen ja ajaa päräytän Kyyjärvelle. Kyllä ne sitä jassua lainaa, kun tässä ollaan ystävyyskuntalaisia ja sillai ja muutenkin sokeriväleissä.  Mää olen takasin Kuusniämellä viimistään huomenaamulla.
 
Tuulian silmät kapenivat viiruiksi:
 
-    Unohda, mää en sua sinne yksin päästä!
-    Jaa mikset? Turpeinen  kysyi viattomalla naamalla.
-    Niinkun et muka tietäs, Tuulia tuhahti. -  Asiasta ei enää puhuta, ja sillä siisti.
 
Turpeinen katsoi Valtsua, mutta tämän haalarinselkä loittoni jo oven ulkopuolella. Tuulia hävisi keittiöön, josta rupesi kuulumaan tarmokasta astioiden kilinää.
 
-    Jaahas, Juurikala sanoi. -  Tää taitaakin olla tästä eteenpäin yksityisasia. Jos jotain uutta ilmenee, niin soittele.
-    Ei se päästä, mää tunnen ton äänensävyn, Turpeinen huokaisi. Tarttee kai sitten vissiin hoitaa se karsinta tikanheitolla, ihan niin kun toi Armas Hakkarainen ehrotti.
 
Juurikkala pyöräytti moniselitteisesti kieltä poskessaan ja liukeni paikalta. Turpeinen seisoi hetken paikoillaan ja huokaisi sitten:
   
-   Kyä tää o!