Matiaksen juhlapuhe Itsenäisyyspäivän juhlassa

Kunnioitetut veteraanit, arvoisa juhlayleisö!

Saatuani kunniatehtävän esiintyä puhujana tässä arvokkaassa tilaisuudessa, jouduin syvällisesti miettimään mitä sana itsenäisyys merkitsee?

Onko sen merkitys jotenkin muuttunut ja hämärtynyt tänä aikana, jolloin vannotaan globalisaation nimiin, ikään kuin se toisi ratkaisun kaikkiin ihmisten ja kansojen ongelmiin. En voi mitään sille, että kuulen korvissani temppelin rahanvaihtajien, noiden entisaikojen pörssimeklareitten metelin, metelin joka mittaa kaiken rahassa, heidän äänensä joille rahasta on tullut epäjumala, jonka nimissä kaikki on luvallista.
 
Menneinä aikoina itsenäisyys, itsemääräämisoikeus oli itsestään selvä arvo, jota ei asetettu kyseenalaiseksi. Täällä joukossamme, tässä salissa on joukko arvokkaasti harmaantuneita miehiä, jotka kerran olivat valmiit puolustamaan maamme itsenäisyyttä ja vaikkapa uhraamaan henkensä sen puolesta. Minä toivon sydämestäni, että tuntisitte jättäneenne henkisen perintönne oikeisiin käsiin.
 
Vaikka olen pappi ja koko sielultani rauhan mies, en voi mitään sille että tämäkin itsenäisyyspäivä johtaa ajatukseni sotaan, vuoteen tuhatyhdeksänsataa kolmekymmentäyhdeksän, joka vuosiluku on kuin tulikirjaimin piirtynyt kansakuntamme historian sivuille. Kansamme joutui silloin tilanteeseen, jossa itsenäisyyden kannalta annettiin vain kaksi vaihtoehtoa: Haluammeko olla itsenäinen kansakunta, vai alistummeko siihen että vieras valta määrää kansamme tulevista vaiheista. Me emme itse valinneet noita vaihtoehtoja, ne asetettiin meillä niiden taholta, jotka katsoivat oikeudekseen soveltaa vahvemman lakia, eli ottaa sen minkä katsoivat omalta kannaltaan välttämättömäksi.
 
Viisaat ovat kautta aikojen pohtineet kysymystä, mikä on maailmanhistorian suurten mullistusten syntymekanismi. Aiheuttaako sen alhaalta tuleva massojen tyytymättömyyden paine, vai yksikertaisesti muutamien yksilöitten pohjaton vallanhimo. Ehkä on niin, että molemmat tulkinnat ovat oikeutettuja tilanteesta riippuen. Varmaa on kuitenkin aina loppujen lopuksi se, että suurten mullistusten pyörre kiskaisee lopulta mukaansa aivan tavalliset ihmiset, jotka eivät muuta halua kuin elää rauhassa rakkaittensa kanssa, ja rakentaa omaa maataan kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.
 
Hyvät kuulijat, sallinette että kuljetan teitä hetkisen oman isoisäni matkassa tuona kohtalokkaana syksynä ja talvena. Kun käsky kävi, oli jätettävä kaikki se mikä oli tuttua ja rakasta. Kun sanoin äsken, että pienet ihmiset joutuvat loppujen lopuksi ottamaan  kohdaltaan vastaan sen, minkä häntä suuremmat voimat ovat saattaneet liikkeelle, niin isoisäni osalta tuo asia tuli omakohtaisesti eteen juuri itsenäisyyspäivänä Taipaleenjon Koukunniemessä. Papista oli tullut sotilas, joukkueenjohtaja, jonka tuli voittaa oma henkilökohtainen pelkonsa ja jonka täytyi saavuttaa miestensä luottamus ja kunnioitus. Sen hän myös teki niiden viikkojen aikana jotka kohtalo antoi hänelle vielä elettäväksi. Olen lukenut kaikki isoisäni kirjeet, joista viimeisen hän oli kirjoittanut päivää ennen kaatumistaan Terenttilässä. Se oli papin, mutta ennen kaikkea miehen testamentti pojalleen, ja sen testamentin  olen kokenut velvoittavan myös itseäni, vaikka synnyin vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Testamentin sanoma oli lyhyt ja selvä: Älä koskaan alistu orjan asemaan, älä hyväksy vääryyttä, asetu aina heikomman puolelle, tee tekoja joista voit olla ylpeä! Ja muista, että Suomi on sinun isänmaasi, jota kannattaa puolustaa!
 
Niin, tuolle isoisäni sukupolvelle ei Suomen itsenäisyyden säilyttäminen ollut mikään etäinen korulause jossain juhlapuheessa. Olen usein miettinyt, mitä hän olisi ajatellut näistä nykyisistä virtauksista, ajattelutavasta joka korostaa yksilöllisyyttä, mutta helposti unohtaa yksilön vastuun kanssaihmisiään kohtaan. Ei yksilöllisyys voi merkitä samaa kuin itsekkyys.
 
Hyvät kuulijat! Itsenäisyyden ajatus on tullut meitä lähelle varsin konkreettisesti nyt, kun ollaan kilvan muodostamassa uusia suurkuntia. Myös rakkaan Kuusniememme olemassaolo itsenäisenä kuntana on uhattuna. Saatan joittenkin täällä olevien mielestä olla ilonpilaaja, mutta en voi mitään sille, että jälleen kuulen korvissani temppelin rahanvaihtajien metelin.
 
Kuitenkin, kaikesta huolimatta, toivotan teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!