Opettaja Piiparisen päiväkirjasta

Lupasimme taannoin palata johtajaopettaja Piiparisen päiväkirjamerkintöihin. Tässä on eräs poiminta.

Kosmoskynällä tehty päiväys on valitettavasti tuhraantunut tunnistamattomaksi. Lieneekö joku vesitippa osunut putoamaan juuri päiväyksen päälle, mutta onneksi tekstin alku on säilynyt luettavana. Näin Piiparinen vanhempi:

”Kevät tekee kohinalla tuloaan Kuusniemelle. Katselen tässä kirjoittaessani ulos luokkahuoneen ikkunasta. Koulumme ohitse virtaava joki on  jo vapautumassa jääpeitteestään, ja yläjuoksulta päin seilailee jäälauttoja. Lapsia, pojista puhumattakaan,  on lähes mahdoton saada pysymään poissa joenrannasta. Olenkin  määrännyt viiden metrin turvaetäisyyden ja asettanut tuntuvan sanktion. Kahden tunnin seisominen ensimmäisestä rikkeestä, toisesta kaksi kahden tunnin arestia, kolmesta kolme kahden tunnin arestia, ja niin edelleen. Mainittakoon, että jotkut tytöt kulkevat nyt välitunneilla äitiensä mittanauhat taskuissaan.

No mitähän siellä nyt tapahtuu, kun lapsilauma katselee yläjuoksulle päin. Ei kai vaan meidän poj…”

Tässä johtajaopettajan kirjoitus katkeaa, mutta jatkuu sitten jotenkin epävarmemmalla käsialalla:

” Luoja armahtakoon minua, mitä olen tehnyt että minua näin rangaistaan! Kun edellisen välitunnin aikana syöksyin ulos, niin tytöt ryntäsivät luokseni ja kimittivät, että Hakkarainen Urmas ja Kylmälehto Varma olivat koulun kirveellä hakkaamassa suvannon laidasta irti isoa jäälauttaa ja aikoivat laskea sen selässä aina joen suistoon saakka.  Epäuskoni vaihtui kauhuksi, sillä samalla hetkellä maantiesillan alta keinahteli esiin jäälautta, ja sen päällä kyyhötti kaksi tummaa hahmoa. Komensin Jortikka Toivon ja Mielonen Rainerin mukaani, ja juoksin saunarantaan jossa veneeni oli talviteloilla. En edes uskaltanut enää katsoa joelle, jossa lautta lipui tyynesti kuin Tuonelan virtaa… Mutta  se lipui kohti joenmutkaa ja koskea!

Saimme hetkessä veneen käännetyksi oikeinpäin ja työnnetyksi veteen. Olisin hätäännyksissäni lähtenyt joelle ilman airoja, ellei poikani Ilmari olisi kiljaissut että isä, airot! Tuo siunattu poika huomasi sen!  Pojat juoksuttivat airot saunan seinustalta ja huopasin veneeni keskelle jokea. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä poikien lautta oli jo ehtimässä kohdalle.  Näin heti että nyt olivat sekunnit kalliita, sillä hauras  lautta oli halkeamassa kahtia ja halkesikin siinä samassa. Se osa jolla Kylmälehto Varma seisoi, ajautui virran keskijuoksulle, mutta toinen puolisko jolla Hakkarainen Urmas seilasi,  ajautui lähelle rantaa.

Hyppää! minä karjaisin, ja poika totteli, sai kiinni rantapajuista ja hilasi itsensä  poikien avustamana tukevalle maalle. Mutta Kylmälehto Varma oli lautan vankina ja minä kiskoin airoista sen kun jaksoin ehtiäkseni leikkaamaan lautan tulolinjalle. Mutta  mitä tuo onneton poika teki? Huusi kurkku suorana että pois tieltä, tai Jortikka Toivon lupaamat kymmenen sisuaskia ja pussi savuruutia menevät  sivu suun jos koski jää laskematta!

En saata kuvailla miten onnistuin juuri kosken alkaessa saamaan veneeni jäälautan reitille, ja kun törmäys tapahtui kuukahti Kylmälehto Varma eteenpäin ja sain otteen hänen kauluksestaan. Kiskaisin pojan ruotonaan veneen pohjalle ja sanoin että jos liikahdatkaan minä hukutan sinut niskasta pidellen kuin kissanpennun. Tuntuu kovalta puheelta, mutta tilanteen huomioon ottaen ei ollut varaa hempeyteen.

Tuntui peräti omituiselta, että Kylmälehto Varma näytti ainoastaan pettyneeltä, eikä vähääkään pelästyneeltä. Siltikin, vaikka kyseinen lautta näkyi juuri hajoavan palasiksi kosken kuohuissa. Onkohan se poikarukka aivan normaali?

Kiskoin venettäni vastavirtaan ja kysyin hengästyneenä että mitä olisit sanonut jos olisit hukkunut, niin tuo näsäviisas nallikka kehtasi vastata että: ”En mittää!”

Niin, mitäpä tähän enää lisäisin? Jortikka Toivo muuten lienee luikkinut kotiinsa kesken koulupäivän. Täytyy pitää hänelle vakava puhuttelu ja kieltää jyrkästi Kylmälehto Varman yllyttäminen enää yhtään mihinkään. Varmariepu kun ei taida olla aivan tavallinen poika.”

Näin opettaja Piiparinen tällä kertaa.